Suunnistuksen nuorten MM-kilpailut käytiin Ruotsin Karlskronassa viime viikolla kestäen kuusi päivää yhden välipäivän kera. Mukana oli 150 tyttöä ja 180 poikaa. Menestyminen edellytti täydellistä onnistumista niin rasteilla kuin fyysisestikin. Maastot olivat todella vaativia.

Naisten viidenneksi suunnistanut kakkosjoukkue juoksujärjestyksessä oikealta vasemmalle: Kiia Kuusikko, Elli Kyläkoski ja Venla Lehtonen. Kuva: Pauli Leinonen

Lehtosen huippuonnistuminen päätöspäivän viestin ankkurina pelasti paljon muuten hänellä vaisusti menneitä kisoja. Suomi oli viides ja pääsi podiumille.

Kisat alkoivat sprinteillä, joissa Lehtosen tavoitteena oli tehdä omat parhaat suoritukset.

– Henkilökohtaiseen sprinttiin olen erittäin tyytyväinen, rata oli sopivan vaikea, mutta oli myös fyysisiä pätkiä. Siitä irtosikin paras henkilökohtainen sija 20. Sprinttiviestin aloitus oli mahtava kokemus, kuitenkin aika fyysinen rata, kuten yleensäkin on.

– Pitkällä matkalla vauhti oli tosi hyvää, mutta tein pari isoa virhettä. Paluu ensimmäiseltä lenkiltä kohti varvausrastia ei ollut reitinvalinallisetsi parasta. Tulo rastille pöpelikköisessä rinteessä ei ollut hallinassa ja minuutteja hukkui. Rastivälit olivat samanlaisia kuin Suomen kisoissa. Hallinta kuitenkin hajosi täysin haastavassa rinteessä . Oli aika rankkaa koota ajatukset ja juosta pitkuri loppuun nelosrastin pummailun jälkeen, kun tiesin, että peli oli käytännössä melkeinpä menetetty.

Keskimatkalla halusin onnistua, ja yritinkin parhaani. Ei ole oikein muuta sanottavaa, ei vaan riittänyt maailman tasolla mihinkään, Lehtonen päätti.

– Onnistuminen uran viimeisissä nuorten MM-kisoissa päätösmatkalla lämmitti mieltä varsinkin, kun edellispäivien henkilökohtaiset maastomatkat olivat tuottaneet ison pettymyksen. Ankkuriosuus oli tosi jännittävä ja samalla yksi parhaista kisakokemuksistani ikinä. Oli kiva juosta maaliin joukkueen kanssa viidenteneä., Lehtonen iloitsi.

Kisojen päätösmatkana käydyn viestin radat kiersivät perjantain keskimatkalta tutulla äärimmäisen teknisellä alueella. Suunnan pitäminen ja hermojen hallitseminen nousivat jälleen arvoonsa, sillä radat sisälsivät vaikeat hajonnat.

Naisten viestissä nähtiin miesten viestin tavoin suuria virheitä. Mitalit ratkesivat vasta dramaattisten vaiheiden jälkeen ankkuriosuuden viimeisillä rasteilla. Maailmanmestariksi nousi lopulta Ruotsi ennen Norjaa ja Sveitsin kakkosjoukkuetta.

Venla Lehtosella oli kaikki pelissä maalia lähestyttäessä. Kuva Pauli Leinonen

uomen kahdesta joukkueesta lauantaina parempi oli kakkosjoukkue Kiia Kuusikko, Elli Kyläkoski ja Venla Lehtonen viidennellä sijalla reilut kolme minuuttia voittajista ja kaksi minuuttia mitalista.

Kaksi ekaa osuutta juosseet Kuusikko ja Kyläkoski eivät onnistuneet parhaalla tavalla. Hankalalla loppulenkillä tuli virheitä ja ero kärkeen venyi lähes kuuteen minuuttiin. Vaihtosijoitus oli kolmastoista.

Lehtonen oli ankkuriosuuden nopein nainen ja nosti joukkuetta peräti kahdeksan sijaa ylöspäin. Eka väliaikaan oli sijoitus noussut kahdeksanneksi. Pikku pyörähdys rastiympyrässä ja letka ehti jo hetken edelle, mutta varvaukseen mennessä oli Lehtosen jo paikannut tilanteen ja karannut letkasta.

– Viestiin lähdin ilman paineita haluten juosta joka välin mahdollisimman hyvin. Keskityin vain tekemään oman suorituksen. Tänään oli kulkupäivä. Alkumatkan tein omaa hyvää suunnistusta. Varvauksessa minulle huudettiin moneen kertaan, että seuraavilla väleillä pitää mennä tarkasti, kun edessä oli vaikea alue, ankkuri kertoi osuudestaan.

Lehtosen mukaan loppulenkillä oli sekä tyhjää, peitteistä, että pienipiirteistä maastoa. Kompassia tarvittiin.

– Ensimmäisillä väleillä edessä oli vain suota ja yksittäisiä kumpareita. Piti vain yrittää arvioida omaa kuljettua matkaa. Sen jälkeen oli vielä todella pienipiirteistä avokalliomaastoa. Tiesin, että osaan kyllä suunnistaa ja pidin suunnistuksen edellä. Tuntui, etten edes juossut kovaa, hän kuvaili

• Jamo