Kuvat: PETR KADERAVEK
Mailmancup käynnistyi keskiviikkona pitkän matkan ja keskimatkan karsinnoilla, jossa kaikki suomalaiset ylittivät kisakynnyksen paitsi Venla taulavuori, jolle tuli hylsy väärällä rastilla käynnin vuoksi.
Vaativa maasto sisälsi suuria korkeuseroja, tiukkoja rastipisteitä hyvinkin peitteisillä aleilla. Reitinvalintaa oli taatusti riittävästi. Pitkillä rastiväleillä käytettiin erilaisia kiertovaihtoehtoja tukeutuen kärrypolkuihin, polkuihin ja metsälinjoihin. Vaihtoehdot poikkesivat tosi paljon toisitaan, sen sijaan onnistuneen toteutukset eivät ajallisesti välttämättä poikenneet paljoa toisistaan
Pitkän matkan radat olivat karsintamaastossa vähän ylipitkiäkin, mikä vaikutti suorituksiin 27 asteen helteessä. Nousuissa kävely tuntui monasti parhaalta. Oma vaikutuksensa paikoin hyvinkin louhikkoisella ja kivikkoisella maastopohjalla. Kärkikuusikkoon suomalaista selvisi vain Venla Harju.

Maija Sianoja suunnisti hyvin kymmenenneksi.
– MM-kisojen jälkeen oli terveydellisiä haasteita ylipäätään saada kroppa toimimaan normaalisti, joten siihen nähden sujui jopa yläkanttiin. Suunnistus tosin tuntui tänään kulkevan vähän kuin hidastetusta filmistä, mutta ainakin rastit löytyivät suht suoraan. Fyysisesti väsymys alkoi painaa lopussa, kun rata oli vielä aika paljon ylipitkä. Lähtökohtiin nähden top10 sija oli ihan hyvä, totesi Maija.
Akseli Ruoholalla siirtyminen sprinttisatsauksesta maaston puolelle ei sujunut aivan kivuttomasti.
– Olin alkuradasta liian passiivinen, en ehkä uskaltanut lähteä tarpeeksi kovaa liikkeelle. Sitten tuli vielä virheitä jonkin verran. Loppuun tulin Topin kanssa yhdessä hyvää vauhtia. Ihan lupaavaa silti näin sprinttikauden jälkeen.
Loppusijoitus oli yhdeksästoista ja kärki meni kymmenisen minuuttia lujempaa.
Välipäivän jälkeen siirryttiin keskimatkalle. Miehissä Syrjäläinen oli viides. Ruohola läksi nyt vauhdikkaammin liikkeelle, mutta ei onnistunut saamaan parasta iskuaan päälle. Meno oli todella tasaista. Yksi virhe tuli puolimatkassa ja loppuun löytyi vielä kirivaihdetta, millä varmistui kymppisija.
Sianojalla painoi jaloissa vielä torstain pitkä matka. Alkuun tuli virheitä ja eka väliajassa oli kärki jo 2,5 minuuttia edellä ja puolimatkaan mennessä ero tuplaantui. Viimeinen 1,5 kilometriä meni kärjen vauhtia.

Sunnuntain viesteissä molemmat MS Parman suunnistajat olivat Suonen kakkosjoukkueissa. Ruohola oli avausosuudella kärkiletkassa ekat kolme kilometriä, sitten tuli pieni koukkaus rinteessä ja vaihto tuli vastaan45 sekunttia kärjestä sijalla 12. Suomen ykkösjoukkue sijoittui kolmanneksi.
Maija Sianojan rooli oli ankkuroida Suomen parempi joukkue maaliin ja alku menikin vahvasti kolmossijalla. Pitkällä välillä kohti kisakeskusta yksin juostessaan tuli karkea virhearvio omasta sijannistajohtuen ppolun samaistusvirheestä.
Valuminen liian alas rinteessä pakotti nousemaan rinnettä ylös ja kartassa kiinnisaamiseen meni 2,5 minuuttia ylimääräistä aikaa. Se oli liian paljon ja loppusijoituksesi tuli kuudes sija Suomelle.
IOF:n sivut https://orienteering.sport/event/orienteering-world-cup-round-3-4/long/
- Jamo

