Viippola ja Ekström kaksoisvoittoon Luulajassa

Jos on eteläisessä Suomessa riittänyt kovaa pakkasta ja peruuttanut kisoja, niin kylmää on ollut myös Ruotsin Luulajassa, jossa maailmacup käynnistyi sprinteillä. Torstain harjoitusten yli 25 asteen pakkanen onneksi lauhtui kisapäiväksi ja tositoimiin päästiin siirtämällä lähtöä tunnin myöhemmäksi.

Päivän sprintti meni MS Parman miehiltä nappiin Aappo Viippolan voittaessa ja Niklas Ekströmin täydentäessä täydentäessä kokonaispanosta kakkossijallaan kuusi sekunttia jääneenä.

Aapo Viippolan vauhti oli kohdillaan Uumajan sprintissä. TIMO MIKKOLA

Vauhdikas alku toi minuutin edellä lähteneen kovakuntoisen Norjan Jörgen Baklidin selän näkyviin laajalla avonaisella ylänköalueella ja kun vauhti ei tuntunut pahalta, Viippola ajoi kiinni. Kun fyysinen kulku oli kohdillaan ja suoritus virheetön, lopputulos oli sen mukainen.

Ekström ei alussa hoppuillut, mutta oikeaa rytmiä piti hetken hakea.

– Sitten tuli pidempi ylämäkipätkä, jossa sain tasattua ajatukset. Loppu tuli todella hyvin. Suunnistus oli kuitenkin koko ajan napsun verran edessäpäin. Huippupäivä fyysisesti. Vaikea rata, mutta pystyin pitämään suunnistuksen sopivasti edessä. Hieno jatkaa huomiseen keskimatkan kisaan. Ekström suunnitteli.

Naisten sprintissä Nina Kärnä otti uran parhaan sijoituksensa hiihtosuunnistamalla toiseksi 21 sekuntia Norjan Anna Ulvensöenin takana.

Viikko sitten sileän SM-kisat hiihtäneellä Amanda Yli-Futkalla ei olllut paras päivä Luulajassa. Lopusijoitus oli kahdeksas rapiat päälle minuutin kärjestä.

– Suunnistus lähti huonosti liikkeelle, enkä saanut sitä haltuun koko matkan aikana. Oli liian kiire ja pikku urat oli minulle teknisesti vaikeita hiihtää lumen vähyyden takia. Kun reitinvalinnnatkaan eivät onnistuneet parhalla tavalla, niin kaiki puolin huono kisa, Amanda harmitteli.

Lotte-Line Ekström suunnisti kauden toistaiseksi parhaan kisansa ollen yhdestoista.

– Kisa meni hyvin lukuunottamatta paria huonompaa reittiä. Urasto oli paikoin aika tiheä. Jäiset ja möykkyset urat tekivät suunnistuksesta todella stressaavaa, mutta onnistuin kuitenkin vauhtia vähentämällä välttymään isommilta virheiltä, Lotte totesi.