| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Suomi MM-hopealle sprinttiviestissä

Maija Sianojan hyvä avausosuus pohjusti Suomen mitalijuhlat. ANU UHOTOINEN/SSL

Sprinttiviestin maailmanmestaruuden voitti Sveitsi ankkurinaan Simone Abersold Edinburghissa sunnuntaina. Kisassa nähtiin dramatiikkaa, kun toisena maaliin tullut Ruotsi hylättiin Tove Alexanderssonin käytyä väärällä rastilla.

Suomi sijoittui hopealle joukkueella Maija Sianoja, Miikka Kirmuila, Tuomas Heikkilä ja Venla Harju.. Mitali oli Suomen historian ensimmäinen sprinttiviestissä.

Ensimmäisellä osuudella Maija Sianoja jäi osuuden alkupuolella jonkin verran kärkipaikkaa pitäneistä Iso-Britanniasta ja Ruotsista. Ero oli jo yli 20 sekuntia, mutta lopussa Sianoja puristi muutaman sekunnin kiinni vaihtaen erinomaisella paikalla kahdeksantena 16 sekuntia kisaa johtaneesta Hollannista.

–Alku lähti hyvin ja olin aivan kärkiporukassa ennen pitkää väliä. Siinä näin ensin vasemman valinnan ja päätin lähteä sinne, vaikka kaikki muut menivätkin oikealta. Seiskalla olin kuitenkin ihan tuntumassa, vaikka muut olivatkin tulleet vähän kovempaa toista reittiä. 7.-8. välillä huono metsäoiko vasemmalla reitillä. Tässä olisi vain pitänyt seurata muita, eikä tehdä omia.

SE on juhlaa! ANU UHOTOINEN/SSL

– Kasin jälkeen kuitenkin sitten selkää edessä ja loppu tuli hyvin ja sain tehtyä muutamia ohituksia. Pientä värinää siis oli suorituksen keskivaiheilla, mutta ihan hyvin sain korjattua. Ero kärkeen pysyi onneksi kuitenkin kohtuullisena, Maija totesi tyytyväisenä.

Jatkossa Miikka Kirmula teki hyvää työtä ja kavensi eron kärkeen 10 sekuntiin. Tuomas Heikkilä piti hurjaa vauhtia ja nosti Suomen kymmenen sekunnin takamatkalta voittokamppailuun Ruotsin ja Sveitsin seuraksi. Alku oli tosin vielä varmistelemista, mutta loppua kohti meno sukui aina vain paremmin.

Ankkuri Venla Harju oli alkumatkasta jopa johdossa, vaikka vastassa oli maailman kaksi parasta naissuunnistajaa Tove Alexandersson ja Simone Abersold. Puolimatkassa ero kärrkeen alkoi vähitellen kasvaa ja Harju päätti jatkaa omaa suunnistusta muista välittämättä.

Kun Harju onnistui pitämään muut joukkueet takanaan, pääsi Suomi tuulettamaan historian ensimmäistä sprinttiviestin MM-mitalia. Suomen edellinen paras sijoitus MM-kilpailuissa on kuudes. Suomi jäi voittajille 39 sekuntia. Ruotsin hylkäyksen myötä Norja nousi pronssille 24 sekuntia Suomen takana.