MS Parma

Stepan vietti paljon aikaa Suomessa, ja hänen opintonsa Teknisessä Korkeakoulussa Tsekeissä toivat hänet ensin vaihto-opiskelijaksi Suomeen, Aalto-yliopistoon ja viime syksynä uudelleen tekemään lopputyötä. Oma perheeni oppi tuntemaan Stepanin myös yksityishenkilönä, kun hän asui meillä vaihto-opiskelijavuonnaan 2 kk, ja tämän jälkeen poikkesi aina tilaisuuden tullen syömään, treenaamaan tai vaikka vain juttelemaan niitänäitä keittiön pöydän ääreen. Oli ilo tarjota ulkomaalaiselle urheilijalle ja ystävälle eräänlainen ylimääräinen koti, jonne oli helppo tulla. Me saimme taas ystävän, jota koko perhe jää kaipaamaan.

Stepan oli hyvin lahjakas urheilija, ja voitti nuorten MM-kultaa kahdesti. Suomessa järjestetyissä MM-kilpailuissa Vuokatissa 2013 hän oli 18:s pitkällä matkalla, ja SM-kilpailuissakin hän sijoittui muun muassa 2012 neljänneksi perisuomalaisessa hämäläismaastossa.

Emme kuitenkaan muista Stepania saavutuksista, vaan hyvänä ystävänä ja seurakaverina. Stepan oli avoin, utelias ja kiinnostunut maailmasta, ja hänen sosiaalinen luonteensa toi hänelle ystäviä. Erityisesti seuran nuoret arvostivat Stepania; huippu-urheilija, joka oli aina valmiina hassutteluun tai hauskoihin tempauksiin, loi helposti lähestyttävän urheilijamallin, jota oli helppo ihannoida.

 

Mikko Määttä ei varmasti syksyllä 2010 aavistanut, millaisen persoonan hän aikoinaan sai liittymään MS Parmaan:

Ensikontaktimme Kodyn kanssa oli jälkikäteen ajateltuna juuri niin Kodymainen kuin voi olla; huoleton ja välitön. Olin kirjoittanut hänelle viestin jo pari kuukautta aikaisemmin ja ilmoittanut kiinnostuksestamme saada hänet MS Parmaan. Siinä vaiheessa, kun hän vastasi viestiini, olin jo luopunut toivosta saada lupaava, kaksi vuotta aikaisemmin junioreiden maailmanmestaruuden voittanut tsekki miehistöömme. Sitten, muutama päivä ennen 25mannaa Stepanin vastaus pamahti sähköpostiin ja tapaaminen sovittiin viikonlopun 25mannaan.

Keskustelimme pitkät pätkät tavoitteista ja suunnitelmista niin suunnistuksen kuin yleisestikin elämän osalta ja samanaikaisesti, kun tapaaminen lähestyi loppua, Peeter ankkuroi joukkueemme 9. sijalle, voittaen useamman joukkueen loppukirissä. Se oli kuin piste iin päälle ja melko pian tuon päivän jälkeen Kody ilmoittikin tehneensä päätöksen ja siirtyvänsä MS Parmaan. Tuona samaisena päivänä käteltiin sopimus myös Yuryn kanssa ja tulevaisuus vaikutti valoisalta.

Stepan ehti vaikuttaa seurassamme reilun neljän vuoden ajan. Neljä kesää hän ehti suunnistaa ja kilpailla väreissämme ja tehdä vaikutuksen ihmisiin niin tuloksillaan kuin myös suhtautumisellaan muihin ihmisiin. Eikä pelkästään urheiluväen parissa – myös esimerkiksi entisen taloyhtiömme väki Raisiossa muistaa hyvin iloisen tsekkipojan, joka oli kuin kotonaan pihapiirissä. Nuo neljä vuotta pitivät sisällään paljon urheilullisesti positiivisia asioita, mutta myös yksittäisiä ikävämpiä jaksoja, kun loukkaantumiset ja vammat estivät tehokkaan harjoittelun. Kohti viidettä MSP-kesää Kody eteni kuitenkin kovin tavoittein ja menestystä himoiten – tosissaan, mutta ei kuitenkaan otsa rypyssä.

Stepan oli ihminen, joka säteili positiivisuutta ja iloista energiaa, mutta hänestä löytyi myös se vakavampi puoli, mikä oli pohjana monille elämää ja tulevaisuutta koskeville keskusteluille. Keskusteluja käytiin milloin ruokapöydän äärellä Kodyn oleskellessa luonamme Raisiossa, milloin saunan lauteilla. Eivätkä hänen hyvät puolensa rajoittuneet keskustelutaitoihin, vaan hän oli suureksi avuksi muun muassa metsätöissä mökillämme. Metsuri vailla vertaa – välillä tuntui, että myös vailla itsesuojeluvaistoa.

Itse tapasin Kodyn viimeisen kerran marraskuun lopulla. Tuttuun tapaan sekin ilta päätettiin saunomiseen ja asioiden spekulointiin, kuten ennenkin. Jälkikäteen ajateltuna sinä iltana saunan lauteilla istui jotenkin rauhallisempi ja levollisempi mies, kuin aiempina kertoina. Tuntui, että jotain hyvää oli tapahtunut tai ainakin muhimassa Kodyn ajatuksissa. Seuraavana aamuna ajoin hänet Turkuun Jauskan hierontaan ennen kuin hän jatkoi matkaansa kohti Olkiluotoa. Sovimme tapaavamme viimeistään joulun jälkeen hänen palattuaan Suomeen – edes pienintä ajatusta ei osannut siinä kohtaa käydä mielessä, että moikkaisimme toisillemme viimeisen kerran kasvotusten sinä aamuna.

Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, johon en ikipäivänä olisi uskonut joutuvani. Yritän saada kokoon muistosanoja ystävästä, joka lähti viimeiselle moottoripyöräajelulleen aivan liian nuorena, asioiden ollessa aivan liian kesken. Ystävästä, joka jäi positiivisella tavalla mieliimme, missä ikinä kulkikaan ja mitä tekikään.

 Avaan viimeisen Kodylta saamani sähköpostin. Se saapui vajaa viikko ennen joulua ja se päättyy sanoihin ”I hope for good results next year J”. Perjantaina 10.4 saatamme Stepanin viimeiselle matkalleen hänen kotikaupungissaan Plzenissä. Tulevan vuoden hyvät tulokset jäävät nyt Kodylta saavuttamatta ja kaikki mitä voimme enää tehdä on ”We hope good last journey. Rest in peace dear friend”

 

Stepan tuli ja jäi tärkeäksi osaksi seuraamme. Pauke, Petri Paukkunen, toimi miesten ryhmän vetäjänä Stepanin saapuessa seuraan, ja muistelee Stepania näin:

"Hyvästi ystävä, rakas hullu..."

 Otsikkoa on vaikea kääntää oikealla merkityksellä muille kielille, mutta olen varma että jos Stepan olisi osannut paremmin suomea, niin kyseisen lainauksen lähteen sanoitukset olisivat häneen uponneet...

 Aloittaessani MS Parman miesten ryhmän vetäjänä syksyllä 2010 joukkueeseen liittyi tshekkivahvistus Stepan Kodeda. Ensimmäisen kerran tapasin miehen syksyn 25mannassa hyvin pikaisesti ja viralliseen julkistukseen asti hän kantoi koodinimeä Zetor. 

Kevään mittaan pidimme yhteyttä lähinnä sähköpostitse ja miettiessäni tulevia viestivalintoja, en osannut juurikaan muodostaa mielikuvaa siitä, millaisesta menijästä olisi kyse. Toki jotain viitteitä siihen suuntaan oli, että metsässä saattaisi tapahtua oikeanlaisia asioita. No, yömies vailla vertaa sitten lopulta oli käsissä. Stepan ei kertaakaan pettänyt viesteissä. Vaikka hän tietenkin itse oli aina toista mieltä. Urheilulliselta puolelta jäi kaksi suoritusta erityisesti mieleeni. Jämsä-Jukolan ilmiömäinen suoritus kolmososuudella ja Saarijärven SM-viestin ankkurointi nelossijalle. Tosin hopeamitali jaettiin samaan aikaan loppusuoralla. Joku ranskalainen siinä oli kirissä myös mukana...

 Mutta lopulta suunnistus urheiluna on vain pieni sivujuonne tässä tarinassa. Sillä on kahdenlaisia ulkomaalaisvahvistuksia. Stepan, kuten suurin osa ulkomaalaisvahvistuksista joiden kanssa minulla on aikojen saatossa ollut kunnia edustaa samaa joukkuetta, oli niitä toisenlaisia. Sellainen, jota ei edes pitänyt ulkomaalaisena. Kodyhan asui ja opiskeli Suomessa. Opiskelun aloittaminen ei sen sijaan oikein meinannut luonnistua, kun oli jäänyt sellainen epäoleellisuus huomaamatta, että olisi pitänyt hankkia asunto. No, Katja "vara-äiti" Mjösund valottaa omassa kirjoituksessaan tätä puolta... 

Lopulta tämä puoli osoittautui myöhemmissä vaiheissa vallitsevaksi luonteenpiirteeksi. Aina iloiselle ja huolettomalle Stepanille ei kuitenkaan voinut asiasta olla kovin vihainen, vaan asiat saatiin aina hoidettua jotenkin. Kerran Smålandin reissulla ilmoitin Stepanille bussin lähtöajaksi 15min aikaisemman ajankohdan kuin muille... No, tuolloin hän taas puolestaan oli päättänyt yllättää minut olemalla ajoissa. Tilanteesta selvittiin pienellä hippaleikillä ja juoksukilpailulla. 

Kody oli kova haastamaan mielipiteitä. Useita kertoja kävimme pitkiä keskusteluita messengerin välityksellä niin harjoittelusta kuin kilpailuista. Ja... No niin no... muista asioistakin. Usein olimme alkuun asioista eri mieltä, mutta lopulta suunnilleen samaa mieltä. Toisinaan saimme aikaan väittelyn, vaikka olimme alun alkaen samaa mieltä asiasta. Asioiden kyseenalaistaminen ja tietynlainen kokeilunhalu olivat luultavasti ne yhdistävät tekijät – persoonallisen huumorintajun lisäksi - joiden ansiosta Stepanin kanssa keskustelut kantoivat hedelmää puolin ja toisin. Huumorintajusta sen verran, että luokittelen Stepanin ns. toiston ystäviin. Leo Getz what Leo wants... Did You get it?

 Noin neljän vuoden ystävyys Stepanin kanssa jäi käsittämättömällä tavalla täysin kesken. Toisaalta en voi uskoa, että tunsimme vain neljä vuotta. Tuntuu että yhteinen aika olisi ollut paljon pidempi. Tarinoita ja hyviä muistoja olisi kerrottavana vaikka kuinka paljon. Halikko-Viesti bileistä, Juhannusjuhlista ja varpajaisistani en välttämättä ala kertomaan sen enempää, mutta muita tarinoita varmaan vielä tulee kertoiltua tai kirjoiteltua jatkossakin. Mutta kuten Peeter totesi, 27v on vaarallinen ikä rokkistaroille. Stepan, kerro terveisiä Jimille ja Kurtille.

 

Stepanin kanssa työskentely ja ne hauskat sattumukset, joita hänen kanssaan sai kohdata, ovat jäänyt unohtumattomana mieleen myös Samulille (Salmenoja), joka jatkoi Pauken jalanjälkiä miesten joukkueen luotsina:

Uusi kausi MS Parman miesten ryhmän joukkueenjohtajana alkoi syksyllä 2014 lupaavasti - olin löytänyt tulevaan Tiomila-joukkueeseemme ankkurin hyvissä ajoin. Miehen, jonka kyvyt koko joukkue tiesi. Miehen, joka jo muutamien vuosien ajalta oli tuttu koko seuralle. Miehen, jolla oikeastaan oli kaikki, mitä huippuankkurilta vaadittiin. 

 Miehen, joka oli niin vahva, että ilmoitti heti toisella tapaamisellamme Salpa-Jukolassa kaivavansa alkuverryttelyksi lasten leikkikaivurilla Kiinaan,...ja aloittikin jo metrin verran.

 Miehen, joka oli niin itsevarma, ettei edes selaillut antamaani How to marry a finish girl! -kirjaa.

 Miehen, joka oli niin rohkea, että lähti maanmiehensä Lucas Bauerin Tour de ski -menestyksestä vaikuttuneena haastamaan alueemme hiihtohuippuja ensimmäisiin hiihtokilpailuihinsa... ja antoipa vielä isäni voidella suksensa.

 Miehen, joka oli niin röyhkeä, että kairasi ja pilkki välineilläni koko jäättömän talven vain, koska se ilmeisesti oli kiellettyä siellä, mistä hän oli kotoisin.

 Miehen, joka oli niin kylmäpäinen, että tuntia ennen ankkuriosuuttaan esijukolassa oli lähdössä paimiolaiseen metsään poimurin ja sihvilän kanssa kerätäkseen vielä mustikoita talven varalle.

 Tiomila tulee nyt ilman Kodya ja me löydämme jostain uuden ankkurin. Kodyn kaltaista ystävää emme löydä, mutta emme häntä koskaan myöskään unohda. 

 

Samulin kirjoittamat hauskat tapahtumat loihtivat eteeni juuri sen valoisan persoonan, jota Stepan oli. Jäämme kaipaamaan ystävää. Tapaus muistuttaa meitä myös siitä, että matkamme täällä voi päättyä yllättävästi, ja seuratoverista pitää pitää huolta. Toivottavasti muistamme jatkossa pitää toisistamme huolta, ja ilmaista toisillemme niitä positiivisia asioita, joita kaikki ovat jääneet nyt yhdessä seurakaverissa ja ystävässä kaipaamaan. Hyvän osoittamisen ja tekemisen aika on nyt, ja joka päivä, koska huomenna voi olla myöhäistä.

Mikon sanoihin on hyvä lopettaa:

Stepanista jää paljon hyviä, hauskoja, hullujakin asioita muisteltavaksi. Pidetään yhdessä huolta, ettei hän unohdu mielistämme.

 

Katja “Ellu” Mjøsund

Seurakaveri