| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Kevätyö avasi suunnistuskauden

Kevätyön alkutahdit, mukana Arto Talvinen(10). Kuva AS.

Kesäsuunnistuskausi pyörähti käyntiin perinteisellä Turun Kevätyönviestillä Sauvossa perjantaina. Nuoret ja naiset olivat liikkeellä valoisaan aikaan ja miehet illan pimennyttyä nykyaikaiset led-valot otsallaan.

Varsinaisista viesteistä ei enää ollut kysymys, sillä kaikki kilpailijat starttasivat yhteislähdöillä ns. hajontaradoilleen ja joukkueajat laskettiin kolme juoksijan yhteisajoista. Osanottajakato oli melkoinen vanhoihin hyviin aikoihin verrattuna, jolloin miesten viestissä oli vielä viisi osuutta. Mukana oli vain viitisen kymmentä kolmikkoa tekemässä perinteistä Tiomila treeniä. Tilannetta paikkaamaan on tulossa Ankkurin vapun tienoilla junailema Triomila.

MS Parma oli mukana kahdella joukkueella ja ykkönen oli lopputuloksissa viidestoista. Arto Talvinen hoiti osuutensa mallikkaasti kärjen tuntumassa. Fyysinen vire ei ollut paras mahdollinen, se tuntui jo verryttelyssä ja radan loppuosa olikin letkan vauhtiin tyytymistä.

Matti Koiviston mahdollisuudet hyvään avaukseen kuihtuivat jo ennen kisaa, kun toinen piilolinssi otti pudotakseen matkalla kisapaikalle. Kolmiulotteisuuden katoaminen haittasi niin kartanlukua kuin juoksun toteuttamista ja loppuun tuli survottua vielä pari minuuttia virhettä.

Myös joukkueen kolmannella lenkillä Eero Heinosella juoksuvire oli hieman kateissa ja loppuun tuli vielä pikkuvirheitä. Kakkosen onnistuja oli Henrik Väisänen tullen vaihtoon samassa pikkuletkassa Talvisen kanssa 2,5 minuuttia kärjestä.

Junnuissa MS Parma otti kolme mitalisijaa. H14-joukkue voitti kokoonpanolla Samuli Rousku, Aleksi Karttila ja Niklas Ekström. D12-joukkue Jenny Krappe , Elsa Jalonen, Johanna Helander oli toinen ja H12-joukkue Lauri Aalto, Jussi Ankelo, Aapo Jalonen kolmas.

  • Jamo

Kisasivut

Kuvia