Portugalissa järjestetyissä MM-kisoissa päätösmatkana oli keskimatka, ihan oikeaa metsäsuunnistusta sprinttien jälkeen. Inari Karppinen oli ladannut koneensa parhaaseen kuntoon niin fyysisesti kuin henkisesti. Kaikki oli valmiina päivän koitokseen.

– Lähdin kisaan todella avoimin mielin ja nauttimaan suunnistuksesta. En ollut asettanut tulostavoitteita , vaan halusin olla kisan paras suunnistaja. Tuntui, että terävin lataus oli purkautunut sprintteihin ja keskarille pääsin rauhallisessa mielentilassa.

– Alusta alkaen oli vaikea päästä karttaan sisään. Otin itselle varmoja valintoja ja sitä kautta sain homman rullaamaan. Ykköselle oli pitkä rastiväli. Välttäkseni nousuja ja vihreitä alueita valitsin pitkä tiekierron. Se oli hyvä valinta, olin kärjessä ja hopeatyttö Klara Borgia lukuunottamatta kaikki muut jääneet yli minuutin.

– Tuntui vaan, että oli kokoajan hieman epävarmuutta, ja kohinaa. Jouduin hidastelemaan ja varmistelemaan vaikeammissa paikoissa. No, rastit tuli ainakin mukavasti vastaan. En väistellyt vihreitä vaan menin suoraan kivikkoisilla rinteillä.

– Rata oli yllättävänkin tekninen ja karttakontaktin piti olla todella terävää. Puolen välin paikkeilla tuntui, että jalka oli huonohko ja jokaisessa ylämäessä piti kävellä, Kuuma keli otti osansa.

– Kilpailukeskuksen läpijuoksussa kuulin olevani kärjessä enkä meinannut uskoa korviani. Koitin pakottaa itseni keskittymään extra tarkasti loppulenkillä, mutta onnistuin kuitenkin tekemään virheitä lähes jokaiselle lopun rastille.

– Mietin metsässä jo, että tähänkö tämä homma kaatuu. Maaliin tullessa olin kiitollinen ja yllättynyt kuinka iso ero oli taakse. Pitkään sain jännittää miten käy, tuleeko joku ohi, ei tullut.

– Olo on ihan uskomaton, ei meinaa mennä omaan ymmärrykseen mitä tuli tehtyä. Ja vielä metsämatkalla! Viikon sprinteistä jäi hampaankoloon, mutta ai että! Tämä on upee juttu!!!!! Aika sanattomaksi vetää, Karppinen kuvaili tuntemuksiaan kilpailun ratkettua.

• Jamo