| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

MS Parma kolmas Venlojen Viestissä

Nasti, Tiia, Tuulia ja maija juhlivat onnistumistaan.

Nasti, Tiia, Tuulia ja maija juhlivat onnistumistaan.

MS Parman naiset tekivät huikean suorituksen Hälvälän supikoissa saavuttamalla kautta aikojen parhaan sijoituksensa. Viestin voitti Stora Tuna OK lopulta ylivoimaisesti Tove Alexandersonin oltua viisi minuuttia nopeampi, kuin toiseksi paras ankkuri.

MS Parma oli lähtölaukauksesta saakka koko viestin ajan kolmen parhaan joukossa. Huolellinen suunnistaminen omien taitojen mukaan onnistui koko joukkueelta tuottaen riemukkaan lopputuloksen.

Anastasia Rudnaya oli kärkikolmikoossa kokoajan ja johti 3,7 km:n väliajoissa. Lopussa Kristiansandin Maria Andersen juoksi pakoon muilta ja kiskoi 20 eron perässä tuleeseen kaksikkoon.

– Tykkään juosta avausosuutta kärjessä, siinä pystyy hyvin seurailemaan, mitä lähistöllä tapahtuu. Maastotyyppi oli minulle kotoisen tuttu, joten se aiheuttanut huolta, Nasti kertoi haastattelussa.

Tiia Istolahdella oli luottoa Nastin avaukseen. Valmistautuminen kärjen tuntumassa lähtemiseen oli onnistunut. Eka väliajassa hän otti piikkipaikan ja oli jatkossa näkötuntumassa kärkeen. 5,3 kilometrin kohdalla hän nousi uudestaan kärkeen. Hyvä loppu ja Tiia sai tuulettaa kärjessä vaihtoon 5 sekuntia ennen viime vuoden voitajan Alfa Ösan Josefine Heikkaa.

– Luotin Nastiin, että hän tulee vaihtoon kärjen mukana, osasin valmistautua hyvään lähtöasemaan. Ei tullut isompia virheitä, piti kyllä mennä huolellisesti ja tarkasti, oli sen verran haastavaa. Kävelyaskelia tuli joitakin, mutta ei mitään sen suurempia ongelmia. Yllätyin vähän, että pystyin tulemaan vaihtoon saakka ekana, upea tunne, Istolahti  kertasi osuuttaan.

Täältä tullaan paras suomalaisjoukkue.

Täältä tullaan paras suomalaisjoukkue.

Tuulia Viberg otti suunnistuksen varman päälle ja teki kokonaisuudessaan hallitus suorituksen eka väliajan kärkipaikka vaihtui kilometriä myöhemmin kakkosijaksi. Viimeisellä kilometrillä ei vauhti ihan riittänyt osuuden nopeimmalle Marika Teinille ja moninkertaiselle maailmanmestarille Simone Nigglille. 27 sekunnin marginaalilla Maija Sianoja pääsi perään ankkuriosuudelle.

– Olin etukäteen miettinyt, että varmaan kärkiporukoissa pääsen lähtemään. Olin kyllä tosi jännittynyt jo ennen lähtöä ja vielä lähtiessä, mutta kun pääsin  metsään ja suunnistamaan, jännitys purkaantui ehjäksi suoritukseksi. Oli haastavia paikkoja, missä sai suunnistaa, mutta toisaalta alussa ja lopussa oli tasaisempaa ja vauhdikaampaa, Tuulia iloitsi.

Pientä huolestumista oli ilmassa, kun kolme minuuttia Maija Sianojan takaa lähtenyt Tove Andersson oli pari minuuttia nopeampi heti eka väliaikaan 1,9 kilometrin kohdalle tultaessa. Toven vauhtiin ei kuitenkaan pystynyt kukaan mukaan kärkiankkureista. 4,8 kilometrin väliaika kertoi Maijan nouseen kakkospaikalle ja erot takana kasvoivat muiden pummatessa, Pohjantähden Sofia Haajanen jopa 7,5 minuuttia.

Göteborg Majornan Judith Wider pysyi kuitenkin  minuutin tuntumassa ja Maijan 36 sekunnin etu 6,1 km:n kohdalla kuihtui lopussa.  Wider nousi kakkoseksi parinkymmenen sekunnin marginaalilla. Kymppisakkiin mahtui vain toinen suomallaisjoukkue KooVee, joka oli seitsemäs, yli neljä minuutia MS Parman takana.

Veltti hanhela ja Outi sareila palkittin Suunnistusvalmentajien puolesta parhaan suomalaisjoukkueen valmentajina.

Veltti Hanhela ja Outi Sareila palkittin Suunnistusvalmentajien puolesta parhaan suomalaisjoukkueen valmentajina.

– Olihan se melkoista taistelua. Kuumuus otti  koville, oli raskas maasto ja suunnistuskin oli tosi haastavaa, välillä jouduin pistämään kävelyksi. Oli hienoa lähteä siitä paikasta osuudelle, tytöt hoiti homman näin hienosti, onnellinen Sianoja totesi.

- Alku läksi hieman haparoiden. Sen jälkeen oli pakko ottaa tarkasti. Kun näin Wyderin ensimmäisellä tv-rastilla, tuli mieleen, että kuinkahan moni sieltä on tullut jo takaa. Suunnistus ei itsellä ollut ihan hirveän sujuvaa. Useinmiten minulla on ollut hyvä loppu ja kiri, mutta tänään ei kyllä sitä olisi irronnut, olin sen verran poikki, Sianoja kertasi.

Ingtaramkuvaa MS Parman venloista 

kuva-albumi by Jamo

Kuvia by Teppo

IMG_8193

Tuulia tuo viestin ja Maija ampaisee ankkuriosuudelle

Venlojen Viesti

(6,2+6,2+5,4+7,9)

3) MS Parma 1 FIN 2.42.42 (Anastasia Rudnaya 38.34, Tiia Istolahti 40.06, Tuulia Viberg 31.10, Maija Sianoja 52.51), 84) MS Parma 2 FIN 3.13.15 (Noora Koskinen 44.49, Sanna Paukkunen 48.15, Essi Hakala 37.20, Elisa Mäkinen 1.02.49), 189) MS Parma 3 FIN 3.35.09 (Anni Valtonen 51.16, Tessa Salmia 46.32, Inna Antikainen 50.22, Outi Sareila 1.06.58), 379) MS Parma 5 FIN 4.07.56 (Ilona Ruohola 57.46, Noora Neuvonen 54.05, Saara Tuomisto 55.18, Heli Heikkilä 1.20.46), 398) MS Parma 6 FIN 4.10.20 (Saana Taimisto 59.58, Minna Miettinen 1.02.04, Reeta Rantanen 52.37, Susanna Laakkonen 1.15.40), 424) MS Parma 7 FIN 4.14.00 (Eija Koskivaara 54.09, Sanna Salmenoja 54.52, Mirkka Maisila 1.00.41, Camilla Fingerroos 1.24.17), 657) MS Parma 10 FIN 4.39.50 (Emma Katajamäki 1.01.22, Marja Piironen 1.06.30, Riitta Karttila 56.38, Katariina Vapola 1.35.19), 849) MS Parma 8 FIN 5.02.33 (Sinikka Taimisto 1.10.35, Riina Lukander 1.11.52, Hanna Laavainen 1.07.34, Hanna Sareila 1.32.30), 961) MS Parma 11 FIN 5.14.20 (Mari Mäkelä 1.07.37, Elina Heinonen 1.26.25, Reeta-Mari Eura 54.06, Sonja Eura 1.46.10), 1162) MS Parma 9 FIN 5.38.44 (Henna-Mari Määttä 58.29, Heidi Suuronen 57.46, Maritta Lehvonen 1.06.28, Paula Leskinen 2.35.59),

Kisasivut

  • Jamo