Suunnistusliitto palkitsi vuoden 2020 parhaita suunnistajia sekä toimijoita Suunnistuswebinaarin yhteydessä. Maija Sianojan menestyksekäs kilpailukausi tuli palkituksi ansaitusti vuoden naisuunnistajana. Onnistunut harjoituskausi näkyi fyysisellä tasolla selvänä tason nostona. Hyvä kulku antoi resursseja ja varmuutta toteuttaa itseään myös taitopuolella. Sattuma astui peliin jo alkuvuodesta, kun Covid19 -viruksen aiheuttama erilaiset suositukset ja rajoitukset vaikuttivat myös kisakalenteriin peruutamalla kisoja…
Marraskuun puolivälin unelmasää, pilvipouta ja kuuden asteen lämpötila, helli MS Parman suunnistajia, kun perinteinen ”seuramestaruus ” ratkottiin 36. Vallimaililla Nousiaisten Pirunportin maastossa. Vallimailin Perinneyhdistyksen ainoat täysivaltaiset jäsenet Heikki Andersson ja Vesa-Matti Eura olivat laatineet kahden kilometrin ja seitsemän rastin radan Pirunportin reunoilla oleville, paikoin jyrkkillekin kallioille. Aivan täyttä tavaraa oli tarjolla pienipiirteisessä poluttomassa maaston…
Jämin perinteisellä suunnistusmaratonilla oli mukana muutama MS Parmasta. Vahvimmin oli esillä Topias Muukkonen, joka korjasi potin H16-sarjan 12,6 km yhteislähtökisassa 4:48 kilometrivauhdilla eli melkoista haipakkaa on paineltu. H55 12,6 km: 1) Juha Koskinen VaajTe 1.06.02, 11) Mika Parjanen MS Parma 1.20.02. H65 10,1 km: 1) Tapio Nieminen JRV 1.04.14, 16) Arto Etu-Huitti MS Parma 1.20.33.…
Aamupakkasen kuulastama sää vaihtui auringon paisteessa vähitellen plussalle perinteisessä Angelniemen Ankkurin myöhäissyksyn suurtapahtumassa. Suunnistusnautiskelua mukavassa maastossa ja kisakeskuksessa oli tarjolla puolelletoista tuhannelle pihkaniskalle taustajoukoineen. MS Parman päivä alkoi mukavasti, kun 13-vuotiaiden tyttöjen yhteislähdöllä tapahtuneessa Halikko-juoksussa maaliin tuli voittajana Iina Päärni neljä sekuntia ennen HS:n Aada Sausoa. Iinan suunnistussuoritukset on varmentuneet kauden aikana ja hyviä juoksuja…
Koronaviruksen vuoksi tarkkuussuunnistuksen kilpailukausi 2020 jäi tyngäksi. Kansallisia kilpailuja järjestetään tarkkuussuunnistuksessa muutenkin harvakseltaan. Tänä vuonna kaudella tarjolla oli vain kolme kaksipäiväistä kilpailuviikonloppua, sekä muutaman osallistujan aluemestaruuskisat Etelä-Pohjanmaalla. MS Parman tarkkuussuunnistajat Anni ja Jyrki Lumiainen kilpailivat heinäkuussa Vihdissä, elokuussa SM-kisoissa, sekä 17.-18.10. Turussa, jossa Turun Metsänkävijät järjesti Suomen suurimman vuosittaisen tarkkuussuunnistustapahtuman, FinTrailO:n. Vihdin viikonloppu koostui kahdesta…
SM-erikoispitkillä oli tarjolla 17 neliökilometriä neitseellistä korpimaastoa järvineen sateisessa kelissä ja neljän asteen lämpötilassa. Vähäisistä poluista ei ollut juurikaan hyötyä, mutta koko alueen kattava metsäautotieverkosto tarjosi hyviä reitinvalintavaihtoehtoja. Isotkin kierrot olivat kannattavia, kun suorilta vedoilta löytyi paikoin peitteistä, paljon risukkoa ja nurin olevaa puuta ja vesaikkoa. Miehissä ensimmäisen mestaruutensa otti Turun Metsänkävijöiden Jussi Suna, jonka…
Suunnistuksen ja pyöräsuunnistuksen valmennusryhmät sekä Suunta Huipulle -leirityksen urheilijat kaudelle 2021 on valittu. Suunnistusmaajoukkueen päätähtäin on tulevalla kaudella Tshekin MM-kisoissa, jossa alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen kisataan niin maasto- kuin sprinttimatkoilla. Pyöräsuunnistajat pääsevät puolestaan taistelemaan mitaleista MM-kotikisoissa Kuortaneella. Suunnistusmaajoukkue Naiset (5): Maija Sianoja MS Parma Team 2025 (21-25-v.) Miehet (7): Akseli Ruohola MS Parma Valintakriteerit: kv. menestys…
Viestiliigan finaalit juostiin Ikaalisten kylpylän lähimaastossa lähtien valoisassa ja jatkuen hämäryydestä täydelliseen pimeyteen. Finaali ei tuonut yllätyksiä. Kuuden osakilpailun jälkeen kokonaistuloksissa SK Pohjantähti vei naisten ja Helsingin Suunnistajat miesten kärkitilan. MS Parma sijoittui miehissä kymmenenneksi ja naisissa kahdenneksitoista osallistuttuaan vain kolmeen osakilpailuun. Maasto sisälsi kaikenlaista lukuun ottamatta avonaisia kallioita. Paljon oli peitteistä hämäläistä metsää, joka…
35. Oravatonni oli samalla Timo Kokkens Kokon 50-vuotisjuhlakilpailu, jossa hän tuttuun tapaan hoiti tulospalvelua ja oli myös ratamestari. Juhlan kunniaksi oli kaikille tarjolla voisilmäpullia, kahvia tai mehua. Todella kaunis sää suosi tapahtumaa Veijo Viitasalon kotitilalla, jossa tilaa riitti niin parkkeeraukseen kuin pitkälle maalisuoralle mahdollistaen myös turvavälit. Kun samassa yhteydessä kisattiin myös Lukkariviesti, oli lähdöt tasoitettu…
Maija Sianoja näytti jälleen kovaa kuntoaan ja vahvaa osaamistaan, kun hän ratkaisi Viestiliigan 5. osakilpailun, Lukkari-viestin voiton Nousiaisten Kurjenmäessä. Voitto on toinen peräkkäinen, kun voitto tuli myös Lahden sprinttiviestissä. Viestiliigan voitosta joukkue ei ole enää kilpailemassa, mutta aikoo kuitenkin osallistua Viestiliigan finaaliin Ikaalisissa jollakin kokoonpanolla. Kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa joukkue ei ollut mukana pitkän matkan ja…