• Ukkosmyrsky KRV:n kiusana

    Kainuun Rastiviikko jouduttiin keskeyttämään turvallisuussyistä neljännen osakilpailun alun jälkeen perjantaina. Kilpailu keskeytettiin ensin noin kello 10 ukkosmyrskyn takia kahdeksi tunniksi, eikä maastoon sen jälkeen päästetty suunnistajia. Kilpailun johto kokoontui kello 11 tekemään päätöksen koko kilpailun päättämisestä. Sääolosuhteiden ja viranomaisten suosituksesta kilpailu keskeytettiin kokonaan, sanoo kilpailunjohtaja Antti Flöjt tiedotteessa. Ennen keskeytystä maastoon ehti lähteä sata suunnistajaa.…

  • Viesti nuorten MM:n viimeinen laji

    Nuorten MM-kisat päättyivät viesteihin Italian Trentinossa edelleen varsin helteisessä kelissä. Käytössä oli lähimaaston helpoin osa ja kun hajonnatkin oli helposti otettavia, oli viesti kärjen osalta paljolti juoksukilpailua. Tosin tiheiköissä tuli helposti myös virheitä. Suomalaisjalat eivät aivan kärjen mukana pysyneet, kun tahtipuikkoa heiluttivat pääosin Tsekki, Sveitsi kahdellakin joukkueella ja aina ratkaisupaikkojen lähestyessä mukaan nousi Ruotsi hyvällä…

  • Piikkipusikko jarruna keskimatkalla

    Naisten keskimatka oli vain 3,7 kilometriä. Maasto oli erittäin polkurikas ja hidastamassa kohtuulliset korkeuserot, mitkä tarjosivat myös reitinvalintoja. Kun viivalla 164 suunnistaja kahden minuutin välein lähetettynä, niin ilmiselvää, että alkupään lähtijät kärsivät lähtöasemastaan. Loppupään lähtijöille varsinkin tasaisemmalla loppuosuudella oli valmiit juoksu-urat. Tämä näkyi myös tulosluettelossa. Venla Lehtosella oli lähtöpaikka heti kahdeksantenatoista ja hän hyvällä juoksulla…

  • MM-pitkämatka kaaatui reitinvalintoihin

    Maanantain pitkä matka kovassa helteessä oli raskas kisa hankaline reitinvalintoineen. Varsinkin pitkät välit olivat Venla Lehtoselle vaikeita, kun tarjolla olleita nopeampia erilaisia polkuvaihtoehtoja ei tullut sujuvasti käytettyä. Heti kakkosvälin valinta suoraan jyrkkään umpivihreään rinteeseen söi aikaa ja voimia. Väliajoissa takkiin tuli lähes viisi minuuttia. Sen jälkeen nippu lyhyitä rastivälejä sujui mukavasti, mutta seurannut moninaisia vaihtoehtoja…

  • Sateinen Kainuu tervehti rastiviikkolaisia

    Kainuun Rastiviikko on Suomessa, Kainuun maakunnassa vuosittain järjestettävä kansainvälinen suunnistusviikko. Se on yksi Suomen Suunnistusliiton kauden päätapahtumista, joka käynnistyi nyt 57. kerran sunnuntaina, ja tällä kertaan varsin sateisessa kelissä. Kainuun Rastiviikon viehätys syntyy elämyksistä, joita vain Kainuun ainutlaatuiset suunnistusmaastot, rikas kulttuuri ja puhdas luonto pystyvät tarjoamaan. Rastiviikko tarjoaa monipuolista suunnistustarjontaa sekä lomaelämyksiä suunnistajille. Rastiviikko on…

  • Nuorten MM-kisat alkoivat sprinteillä

    Neliosuuksinen sprinttiviesti käynnisti nuorten MM-kilpailut Italiassa Trentinon maakunnassa lauantaina. Sprinttiviesti suunnistetaan järjestyksessä, jossa naiset sekä avaavat että ankkuroivat viestin ja miehet suunnistavat kaksi väliosuutta. Kilpailuun lähti yhteensä 80 joukkuetta. Suomen kahden joukkueen viestit etenivät tasaisesti peräkkäin toistensa tuntumassa sijoilla 10 ja 11 ensimmäiset kolme osuutta. Ankkuriosuudelle lähdettäessä eroa kärkeen oli kertynyt 43 sekuntia. Venla Lehtonen…

  • Sianoja ylivoimainen Sastamalassa

    Vanha perinteinen suunnistusseura Suunta-Sepot järjesti avoimen kansallisen Decens -iltapikakilpailu keskimatkoilla Sastamalassa keskiviikkona. Kisa on jo vuosia suunnistettu juhannuksen jälkeisellä viikolla arki-iltana, niin nytkin. Tunnetusti hyvät järjestelyt olivat houkutelleet paikalle myös huipputason suunnistajia. Kaikkien kilpailijoiden kesken arvottiin Decens Oy:n lahjoittama tablet -tietokone. Masto oli tyypilistä kivikkoista, laakeapiirteistä satakuntalaismaastoa. Löytyi pienipiirteitä avokalliota, harvennushakkuita ja tiheikköjä. Maija Sianoja …

  • Kukkosuunnistuksessa hyvä osanotto

    Juhannusviikon perinteinen Kukkosuunnistus keräsi lähes 400 osanottajaa Laitilan Kiilissä. Maasto oli sama kuin kansinvälisessä Isonicissa 1991, jolloin osanottajia kaksipäiväisessä tapahtumassa oli tuhansia. Kartta oli kuitenkin nyt uusi ja viimisen päälle. Maasto ja radat saivat kiitosta. Kun päivän sateet väistyivät sopivasti illaksi, olivat olosuhteet erinomaiset. Miesten pääsarjassa voiton vei Tampereen Pyrinnön jukolaseitsikon Anton Kuukka. Hän menetti…

  • MS Parmalla huippumenestys Mikkeli-Jukolassa

    Manageri Samulin ajatuksia 1,5 vrk kisan jälkeen MS Parman miehet suoriutuivat Mikkelin Jukolassa erinomaisesti. Ykkönen juoksi historian kolmanneksi parhaan sijoituksensa 9. (Simpsiö 6. 2007, Porvoo 7. 2023), mikä on nykykilpailussa todella kova suoritus. Kakkonen puolestaan pisti seuraennätykset kunnolla uusiksi sijoittumalla 23. (33. Salo 2006), mikä tarkoitti myös ensimmäistä kertaa paikkaa palkintojenjaossa 25 parhaan tavoitellussa joukossa!…

  • MS Parman Venlat nousivat tasolleen Mikkelissä

    MS Parman Venlat  palasivat tasolleen vuoden tauon jälkeen. Ykkösjoukkue oli kolmastoista neljänneksi parhaana suomalaisjoukkueena, kakkonen paransi sijoitustaan vuoden takaisesta 30 pykälää 30:nneksi ja kolmonekin 23 pykälää 66:nneksi, kun lähtöviivalla oli 1437 joukkuetta. − Viesti onnistui suunnitelmien mukaan. Kaikki kolme joukkuetta selvisi pienillä virheillä ja tytöt suoriutuivat omista osuuksista loistavasti. Valmentajakaksikko on iloisia onnistumisista. Muissakin joukkueissa…