Turun Suunnistajat järjesti alueen Nuorisuunta-viestit Kaarinan koulukeskuksen ympäristössä. Runsasrastiset sprinttityypiset radat aivan taajamaympäristössä parin metsäsaarekkeen kera ei ollut kaikkein helpointa suunnistusta varsinkin, kun mittakaava oli 1:5000. Ratamestarin ohje, ettei voittoa kannata juhlia ennenkuin viimeinenkin leimaus on suoritettu, piti paikkansa. Pitkissä viesteissä kuuden hylätyn joukossa oli myös tyttöjen nopein joukkue yhden puuttuvan rastileiman takia. MS…
MS Parman suunnistajat onnistuivat erinomaisesti vuoden 2012 KLL:n mestaruuskisoissa Hyvinkään Sveitsissä. Seuramme edustajat ottivat kahdestakymmenestä tarjolla olevasta mestaruudesta peräti kolme, mitä voidaan pitää erinomaisena saavutuksena. Kisat olivat monessa sarjassa SM-kisojen toisinto osallistujien olleessa samoja kuin viikon vanhassa SM -pitkän matkan kilpailuissa. Koululiikuntaliiton (KLL) mestaruuskilpailut keräävät muihinkin sarjoihin lajin kaikki parhaat harrastajat ympäri Suomea. Hyvinkäällä…
Tulessa tulevia lupauksia Varsinais-Suomen nuoret lupaukset mittelöivät Nuori Suunnan merkeissä maanantaina Pöytyän Haukkavuorella. Monelle kisa oli paluuta arkeen tuoreen SM-kisaviikonlopun jälkeen, kun taas valtaosa osallistujista haki vielä kisakokemusta tulevaisuuden varalle. Sarjoja oli saattajasta aina HD16 -sarjoihin asti. MS Parma oli saanut mukavasti mukaan suunnistusuraa vasta aloittavia nuoria. Sarjavoittoihin ylsivät: Inkeri Karttila, Lotte-Line Ekström, Essi…
MS Parman nuoret saavuttivat kolme SM-pronssia suunnistuksen pitkänmatkan mestaruuskilpailuissa Tervakoskella sunnuntaina. SM-pronssia suunnistivat MS Parman Tuulia Viberg, D20, Essi Hakala, D17, ja Arto Talvinen, H17. SM-hopeaa suunnisti Savitapaleen supikossa Jaakko Hörkkö R2:n H65:ssa. Menestyäkseen piti onnistua jo lauantain karsinnoissa, missä erittäin huonokulkuinen maasto vaatii oikeaa asennetta, jotta hyvä lähtöpaikka sunnuntain finaaliin aukesi. Huonommat rankisijoitukset palkittiin…
MSparmalaiset onnistuivat hyvin SM-pitkän karsinnoissa Tervakoskella, sillä 4 miestä ja viisi naista lunasti paikan sunnuntain A-finaaleihin. Menestys oli parasta muutamaan vuoteen. Putoajien joukossa oli monia kovia nimiä, mm. MM-finalisti Tuomas Tervo. Stepan Kodeda eränsä kolmantena onnistui parhaiten ja myös Yury Tambasau esiintyi vakuuttavasti eränsä kuudentena. Kolmosryhmässä Lasse Suonpää oli seitsemäs ja lähes puhtaalla suorituksella Asgeir Mjösund…
MS Parma mukana kärkikamppailussa Nuorten Jukolassa MS Parma taisteli upeasti kärkijoukoissa Nuorten Jukolassa vieden viestiä kärjessä neljännen osuuden jälkeen Vehmaalla lauantaina. Upea liito ei riittänyt loppuun asti, vaan yllättävä romahdus tuli seuraavalla osuudella. Loppusijoitus oli kuitenkin palkinnoilla ja hyvä seitsemäs, missä parannusta vuoden takaiseen tuli viisi sijaa. Voiton suunnistetussvei dramaattisten vaiheiden jälkeen kolme minuuttia kärjen…
Lasse Suonpää, Samuli Salmenoja ankkurinaan Yury Tambasau hallitsi pääsarjan viestiä suvereenisti heti toisesta osuudesta osuudesta saakka hopea-Angelniemen jäätyä lopulta lähes yhdeksän minuutin päähän. MS Parman muut mestaruudet tulivat sarjoissa H14, H16 ja vanhimmissa miehissä. Maarian Mahdin kultaiset mitalit irtosivat sarjoissa H180, H210 ja D180. Lasse Suonpää sai ihastella ranskalaishuipun Frederic Tranchadin vauhtia avausosuudella, mutta kyyti…
Suunnistuksen pitkän matkan aluemestaruudet ratkottiin Laitilassa lauantaina. Levikkialueen suunnistajien suunta oli kohdallaan Leimäen erityisen pienipiirteisessä maastossa ja saalina oli 28 am-mitalia. Miesten pääsarjassa Turun Metsänkävijöitä edustava Jussi Suna oli nopein, kun himmeämmät mitalit menivät MS Parman Yury Tambasaulle ja Sami Hämäläiselle. Myös naisissa MS Parmalla oli kahden mitalin päivä. Outi Sareila oli selvä ykkönen ennen…
Varsinais-Suomen Rastipäivät käynnistyivät helteisen sään vallitessa Paimiossa. Suunnistajilla oli purtavanaan varsin miellyttävä paimiolainen avokalliomaasto, mikä salli hyvän vauhdinpidon. Sarjavoittajia olivat Reima Rantanen(H50), Oskari Lepistö(H12TR), Niklas Ekström(H10RR), Outi Sareila(D21A), Anni Valtonen(D16) ja Essi Rantanen(D14) Outi Sareila ylivoimainen Rastipäivillä Kovassa helteessä suunnistetuilla kaksipäiväisillä Varsinais-Suomen Rastipäivillä jyvät erottuivat akanoista 700 suunnistajan joukosta. Paimion erinomaiset maastot ja…
Yury Tambasau menestyi parhaiten MS Parman suunnistajista suunnistuksen MM-kisoissa Sveitsissä. Pitkällä matkalla ja viestin avausosuudella hän jätti taakseen mm. kaikki suomalaissuunnistajat. Pitkällä matkalla hän oli yhdestoista ja viestin avausosuudelta hän tuli 1.02 johtaneen Sveitsin Hertnerin jälkeen. – Yritin tehdä parhaani pitkän matkan kisassa. Se ei ollut helppoa, mutta onnistuin mielestäni hyvin. Minulla on vielä joitakin…