Suomi lähtee Skotlannissa heinä-elokuun vaihteessa käytävään Euromeeting-tapahtumaan 14 urheilijan joukkueella. Euromeetingissä kilpaillaan 31.7.-3.8. Suomen joukkue
Arto Talvinen keräsi nuorten MM-kisoista aimo annoksen kokemusta, vaikkei erityistä henkilöhtaista menestystä vielä tullutkaan. Tsekkien maastot eivät olleet pienipiirteiset maastot hyvin hallitsevalle Talviselle kaikkein ominta. Palkintopallipaikka viestissä kruunasi kuitenkin viikon. Pitkällä matkalla ei tullu hirveästi virheitä sijoituksen oltua 46. – Muutama huono reitinvalinta tuli tehtyä ja jotain pieniä virheitä rastinotossa. Jo alkumatkasta huomasin, ettei juoksusta tule mitään, niinkuin ei…
MS Parman Tommi Tölkkö näytti rastien löytyvän edelleen myös suomalaismetsissä sijoittumalla kakkoseksi Kemiön keskimatkalla. Voiton vei Angelniemen Mikko Siren vajaan puolentoista minuutin marginaalilla. Sarjavoittajia olivat Timo Grönroos, Johanna Krappe, Eeva Lempiäinen, Rasmus Ekström, Niklas Ekström ja Lotte-Line Ekström. – Jamo – Kisasivut
MS Parman Asgeir Mjösund teki varmaa työtä Karjaarasteilla ja johti 10,2 kilometrin kisaa alusta loppuun saakka. Runsaan minuutin jäivät Lynxin Aleksi ja Aapo Leskinen. Naisten 7,1 kilometrillä Sara Forström oli ykkönen ja seuraavat sijat kuittasivat Katja Mjösund ja Susanna Tervo. Sarjavoittajia olivat myös Reeta Kolkkala, Gun-Viol Lång, Vertti Kolkkala ja Niklas Ekström. – Jamo – Kisasivut
MS Parman Sami Hämäläinen on pitkin kevättä hakenut suunnistusta uomiinsa. Kolmassija kovassa seurassa Felt-iltapikassa Karkussa oli selkeä positiivinen signaali ja motivaatiolisä harjoitteluun. Maija Sianoja näytti, ettei MM-katsastusmenestys ollut sattumaa, vaan vauhtia löytyi myös nelossijan arvoisesti, vaikka kovassa helteessä lyönti ei ollut parhaimmillaan. – Lämmin keli, mutta fyysisesti oli silti hyvä fiilis. Loppuun tuli 40 sekunnin virhe ja…
MS Parman nuoret naiset Tiia Miettinen, Essi Hakala ja Tuulia Viberg aloittivat SM-leirin osallistumalla Kalevan Rastiviestiin, eikä pelkästään osallistumalla , vaan tytöt kuittasivat mukavan 900 euron voittopotin kartuttamaan leirikassaansa Kuusamossa. Kaiken lisäksi kaikki olivat osuuksiensa nopeimpia ja kakkonen Pohjantähti jäi peräti kahdenkymmenen minuutin päähän. Manageri Veltti Hanhela oli syystäkin innoissaan mukavasta leiriin, joka jatkuu vaaramaastoissa…
Suomen suunnistushuiput antoivat juhannusviikovaihteen katsastuksissa viimeiset näyttönsä MM-kotikisoihin Vuokattiin. Hevoskuurin mukaan MS Parman Maija Sianojaa voitaneen pitää katsastusten yllättäjänä, sillä hän kiilasi vahvasti maajoukkuenaisten joukkoon. Allekirjoittaneelle Sianojan menestys ei ollut niinkään yllätys, sillä hän ollut selvästi nousukuntoinen. Jo sprintissä kulki hyvin, venla-ankkurointi kertoi vauhtia löytyvän, kunhan suunnistus vaan sujuu läpi kisan. Sianojan varmisteleva suunnistus keskimatkan…
MS Parman Yury Tambasau oli täysin omassa vauhdissaan Laitilan perinteisessä juhannuksen aatonaaton Kukkosuunnistuksessa juosten kuuskilometrisen 4 minuuttia nopeammin kuin kakkoseksi tullut seurakaveri Pekka Lapila. Sarjavoittoja MS Parmaan tuli yhdeksän. – Hyvin saa mennä, jos 40 alittuu, totesi ratamestari Jussi Elo asettaen kuitenkin kansainvälistä maailmanluokan vauhtia tuoneen Tambasaun omaan kategoriaansa, eikä 36 minuutin alitus miestä yllättänyt. Tiukat…
Joensuulainen Kalevan Rasti hallitsi varmuudellaanjopa odotetusti Jukolan viestiä alusta loppuun saakka ja uusi viime vuotisen voittonsa poikkeuksellisen tasaisessa kilpailussa ennen norjalaisjoukkue OK Kristiansandia. MS Parman aivan loistava alku kuihtui lopulta lähinnä henkiseksi tappioksi, kun tavoite kymppikärkeen pääsystä jäi 57 sekunnin päähän ja sijoitukseen yhdeksäntoista. − Kyllä sijoitus on minulle henkilökohtaisesti iso pettymys, kun tavoite oli…
MS Parman tavoite parhaasta suomalaisjoukkueesta Jämsä-Jukolassa ei aivan toteutunut, mutta saavutettu erinomainen loppusija, yhdeksän, korvaa kuitenkin sen. Se on MS Parman historian toiseksi paras Lapuan viidennen sijan jälkeen. Isojen virheiden sävyttämällä ankkuriosuudella pakka meni kärjen osalta moneen kertaan uusiksi. Voiton korjasi ansaitusti ensimmäistä kertaa tanskalaisjoukkue OK Pan Århus Emma Klingenbergin ratkaistessa pelin Haldenin Mari Fastingiin lopun paremmalla…