Aamupäivällä oli vuorossa solo-viesti ryhmälähdöin Runosmäessä. Iltapäivällä normaali sprintti Littoisissa MS Parman junailemana. Tuloksien julkaisua odotellessa…… – Jamo – Kuvia aamupäivästä Kuvia hämärtyvästä iltapäivästä Reittihärveli TSC:n sivut
MSParman tammileiri alkoi valoisasti. Luoja oli suonut kirpeän pakkasen lisäksi sentin valkoista lunta. Turun Suunnistajien Talvirasteille Kaarinan Kultanummeen kokoontui lauantaina 11.1.2014 noin puolen sataa innokasta msparmalaista. Emitit saivat ensin kyytiä 2 kilometrin prologilla. Tuloksia voi käydä kurkkaamassa foorumilla. Verryttelyn jälkeen alkoi takaa-ajo. Paras lähti ensin. Matkoina 3, 4 ja 6 kilometriä. Ja taas saatiin tuloksia.…
MS Parman naisten ryhmä on edelleen vahvistumassa, kun Rasti-Lukon kasvatti, viime vuosina Rastikarhuja edustanut, Anni Heikkonen hakeutui sinikeltaiseen rinkiin. – Mun mielestä on hienoa, että meille hakeutuu kovia henkilökohtaisia tavoitteita omaavia suunnistajia kuten Anni ja aiemmin Elisa. Napsun tai parin parannuksella Anni on maajoukkuetasoa ja sille on hyvät edellytykset, kun valmennuksessakin on vielä tekijämies Markku…
MS Parman miesten tiimi vahvistetuna junnuilla testaili joulualuskuntoon, palaveerasi ja keilaili Samuli Salmenojan johdolla joulunaluslauantaina. Peeter Pihl naputteli kolme kovaa vitostaperäkanaa parin sekunnin sisään yksin juosten, kun kympin tappajatkaan eivät vielä pysyneet kyydissä. Myös osa junnuista testaili kymppiä nuorimpien tyytyessä vitoseen. Joukossa oli lisäksi muita päivän ohjelman mukaista harjoitustaan tekemässä. Heti treenin päätteeksi Vallimailin tämän vuoden…
Eero-Matti Vainio löysi maailmancup-avauksestaan myös positiivista vaikkei suoritustasolla onnistumia vielä löytynytkään. Jo Ylläksen tapahtumassa mukanaolo kansallisessa ryhmässä oli plussaa. Suomen maajoukkueen esiintymisestä löytyi voitto- ja mitalivauhtia, mutta suoritustaso ailahteli heilläkin yllättävän paljon eri starteissa. Avauskisana ollut keskimatka antoi huonon startin koko tapahtumalle, kun se lopulta hylättiin kokonaisuudessaan heikosti toimineen emittag-leimaussysteemin takia. – Pitkämatka oli alusta…
Hiihtosuunnistuksen kansainvälinen kilpailukausi alkaa keskiviikkona Ylläksellä, kun maailmancup avataan keskimatkan yhteislähtökilpailulla. Ylläksen ensilumilla kilpaillaan vajaan viikon aikana neljä cupin osakilpailua. Suomen maajoukkueen päävalmentajan Eivind Tonnan mukaan maailmancup on parasta valmistautumista kauden päätavoitteeseen EM-kisoihin, jotka kilpaillaan maaliskuussa Venäjällä. – Pääsemme heti testaamaan suoritustasomme kovissa kilpailuissa maailman parhaita vastaan. Kotijoukkueena saamme maailmancupin avauskisoihin lähes 40 urheilijaa, kun…
Lauantaina sekajoukkuein kipaistut sprinttiviestit olivat alkusoittoa TSC:n toiselle osakilpailulle sunnuntaina. Aamuinen alijäähtynyt vesisade oli jäädyttänyt niin asfaltti- kuin hiekkatiepinnat, mikä aiheutti nastarijalkaisillekin pientä liukastelua lenkkitossulla juoksemisen oltua itsesuojelun aliarvioimista. Korppolaismäen sokkeloihin vedetyt ratojen alkuosat lyhyine kääntyvine rastiväleineen olivat ratkaisevassa roolissa kisan tulosten kannalta. Liika kiire auheutti runsaasti erilaisia virheitä. Loppu olikin sitten melkoista luukutusta yksikertaisella…
Turku Sprint Cup 2014 käynnistyi hyvissä olosuhteissa pikkupakkassessa Caribian-Yo-kylän sokkeloissa perjantaina. Uutuutena ensimmäinen osakilpailu juostiin yösprinttinä. Tällä kaudella seitsmästä osakilpailusta koostuva Sprint Cup päättyy huhtikuun lopulla. Tapahtumasarjan yhteyteen on kytketyinä valtakunnallisia aluevalmennuksen ja välillä myös sprinttimaajoukkueen leirejä, mikä kasvattaa osanottajien määrää ja tasoa. Toki lähiseudun suunnistajat muodostavat pääosan. Ratamestarina toimi Katri Lindeqvist. Miesten nopein oli…
MS Parman naisten edustusryhmä vahvistuu, kun nuorten Pohjola-ryhmään kuuluva Elisa Mäkinen vaihtaa seuran sinikeltaisiin väreihin. Mäntsälästä kotoisin oleva Elisaa kutsutaan kaveripiirissä Elluksi. Kun MS Parman kokenut suunnistaja, maajoukkuelääkäri Katja Mjösund tuntee hyvin myös nimen Ellu, niin sopiva ratkaisu nimisekaannusten välttämiseksi varmasti löytyy. 6-7-vuotiaasta saakka suunnistusta harrastanut Elisa on tähän asti edustanut Mäntsälän Urheilijoita. – Tällä hetkellä mulla on menossa…
Muualla Suomessa tuhoja tehnyt EINO-myrsky oli suosiollinen Vallimailin osanottajille, sillä Nousiaisten Mustakulma ei osunut sen silmään. Toki tuulta oli ja sen tuomasta ”käpysateesta” myös Perinneyhdistyksen tarkkailija sai osansa. Jo tulomatkalla auton kattoon pamahtanut käpy säikäytti ja matkalla maastotarkkailupisteeseen iso kuusenkäpy posahti selässä olleeseen reppuun. Syystäkin harhaileva katse osui tavallista useammin huojuviin isojen puiden latvoihin, varsinkin kun kohdalle…