MS Parman kaksikko Eero Heinonen ja Aaro Julkunen iskivät Lempäälän SM-maastoissa tossua maahan kiitettävää tahtia. Äitienpäivän saalis oli SM kultaa maastojuoksun M17 joukkuekilpailussa. Eero ja Aaro edustivat tällä kertaa Forssan Salamaa ja heidän kanssaan kultajoukkueeseen kuului suunnistaja Miska Tervala. Eero oli henkilökohtaisessa kilpailussa 8. ja Aaro 9. Arto Talvinen sai myös SM mitalin. Tällä kertaa…
Nuorten aluekilpailusarja käynnistyi Ilpoisten koulun lähimaastossa Turussa maanantaina. Runsas polusto tarjosi lapsille hyviä reitinvalintoja ja haasteena oli mäen huipulla ollut rasti, joka oli 40 metriä korkeammalla kuin lähtö. Suunnistus on säilyttänyt suosionsa lasten keskuudessa ja jopa jonkinlaista nousua viime vuotisiin osanottajamääriin oli nähtävissä, lähtömerkin sai yli 120 lasta. Lasten suunnistuskoulutus on jälleen aktivoitunut usean alueen…
Tuulia Vibergin ja Maija Sianojan vahvat esitykset Huippuliigan avaussprintissä ja näytöt kevään arvokilpailuissa riittivät valintaan maailmancupin osakilpailuun Imatralle, jossa juostaan sprintti ja sprinttiviesti. Kisat ovat 11.-12.06., eli Jukola-viikolla keskiviikkona ja torstaina. – jamo – SSL:n sivuille Kisasivuille
Jukolan johtoryhmän Heikki Peltola, pj. Juhani Sihvonen ja Timo Pöysti saivat vastauksia kysymyksiinsä mm. Olli Mäkipäältä, Reima Rantaselta ja Petri Paukkuselta. Jukolan Viestin johtoryhmä vieraili Mynämäessä vielä huhtikuun lopulla tehden viimeisen katselmuksen anomusvaiheessa olevaan Mynämäen Suunnistajat-52:n ja Liedon Parman suunnistusjaoston yhteishankkeeseen saada Jukolan Viesti Mynämäkeen vuosina 2019-2020. Katselmus oli sikälikin tarpeellinen, että Jukolan johtoryhmän puheenjohtaja…
MS Parma teki jälleen normisuorituksen sijoittumalla 21:nneksi Tiomilassa, mikä suunnistettiin tavanomaista kauempana Tukholmasta, Smålannin Eksjössä . Voiton vei jälleen Kalevan Rasti noustuaan kärkeen 8. osuudella Thierry Guergioun toimesta. MS Parma toteutti käsikirjoitustaan melkein pilkun tarkasti kuusi ensimmäistä osuutta. Sami Hämäläinen sai paikan kärkiletkaan ”länga nattenille”, eikä hän siitä suostunut luopumaan, vaan tuli vaihtoon sujuvasti letkassa 47…
MS Parman naiset ylsivät tavoitteeseensa sijoittumalla kymmenenneksi Tiomilassa. Nousu avausosuuden sijalta 88, ensimmäisen osuuden väliaikarastilta 4,3 kilometrin kohdalta, oli vakuuttavaa. MS Parman kakkonen on lopputuloksissa 59. Voitto meni varsin selvästi viime vuoden Venla-voittajalle Tanskaan. Avausosuuden juossut Anni Heikkonen käytti TV-rastin jälkeen ohituskaistaa ja vaihto tuli vastaaan sijalla 60. Ero kärkeen oli viisi minuuttia. Tuulia Viberg aloitti välittömästi…
Akseli Ruohola, Anniina Aaltonen, Essi Rantanen, Aaro Julkunen ovat Tiomila-voittajia, segern är vår! Ilo nousi MS Parman leirissä ylimmilleen, kun ankkuri Aaro Julkunen yli kolmen minuutin takaa-ajoasemasta nousi kärkeen viimeisellä rastilla. Ylämäen vahva veto vei jalat alta kovimmilta kilpakumppaneilta ja Julkunen sai rauhassa tuulettaa voittoa joukkuekaverien kanssa maalisuoralla. Maalissa ero kakkoseen Stora Tuna OK:hon oli 7 sekuntia. MS…
Veli-Matti Hanhela on tehnyt vaihdoksia naisjoukkueiden kokoonpanoihin, kun kävi ilmi, että Katja Mjösund ei starttaa, vaan hän tyytyy nuorempien kannustamiseen paikanpäällä. Talvella esiintyneet terveysongelmat ovat vielä sen verran toipumisvaiheessa, että kovavauhtinen pitkä avausosuus saa nyt jäädä tavoitteen siirtyessä Venlojen Viestiin. Ykkösen avaajaksi siirtyy Anni Heikkonen ja sen varasuunnistajaksi Tiia Miettinen, joka juoksee kakkosessa toisen osuuden. Kakkosen …
10MILA, Ruotsin arvokisaklassikko, käydään Eksjössä alueella nimeltä Ränneslätt ensi viikonvaihteessa. MS Parma lähtee kisaan kuudella joukkueella. − Naiset suunnistivat tänään kokeiluluonteisilla joukkueilla Tiomilaa varten ja siinä ohessa kakkonen ja ykkönen menestyivätkin ihan mukavasti. Kakkonen hoiti rutiinilla palkintopallisijoituksen eikä se jäänyt kauaksi ykköselläkään, totesi manageri Veli-Matti Hanhela FinnSpringin jälkitunnelmissa. Joukkueet ovat MS Parma 1: Katja Mjösund,…