MS Parman Essi Hakala pyöräsuunnistuskokeilu lajin SM-kisoissa Suomujärvellä toi hänelle paikan nuorten MM-kilpailuihin Puolan Bialystokissa 26.-30.8. Hän sijoittui pitkällä matkalla SM-hopealle sarjassa D20. – Syksyn suunnitelmat meni kertaheitolla uusiksi, kun tuli tämä junnu-MM kutsu. Pitäähän tämä kortti katsoa, kun maajoukkueeseen pääsee, Hakala totesi – Pitkällä matkalla en osannut vielä arvioida urien ajokelpoisuutta riittävästi ja tuli…
Aaro Julkunen ja Akseli Ruohola suunnistivat 16-eliittisarjan kaksoisvoittoon FIN5-suunnistusviikon päättyessä takaa-ajoon lauantaina Rukalla. Järjestäjän ilmoituksen mukaan viikolla suunnisti 6300 suunnistajaa ja toimitsijoita oli 400, mikä antaa haastetta ensi kesän järjestäjille Lietoon ja Mynämäkeen. – Vaikka voitto tulikin, niin omat suoritukset (paitsi viimeinen päivä) olivat tosi huonoja verrattuna aiempien suunnistusten tasoon. Mutta eipä vissiin kellään muullakaan…
MS Parman venäläisvahvistus Anastasia Tikhonova saavutti MM-pronssia kisaohjelmassa ensi kertaa nähdyssä sprinttiviestissä Italiassa. Tikhonova aloitti viestin vahvasti tullen ensimmäiseltä osuudelta vaihtoon toisena vain kolme sekuntia johtaneesta Tanskan Emma Klingenbergistä. Venäjän pronssijoukkueen muut viestinviejät olivat Gleb Tihonov, Andrei Hramov ja Galina Vinogradova. Joukkue jäi 11 sekuntia viestin voittaneesta Sveitsistä Tanskan ehtiessä hopealle. Suomen joukkue, Venla Niemi,…
käynnistynyt FIN5- suunnistusviikko on kerännyt Rukan maisemiin peräti 5000 suunnistajaa, jotka ovat alkuviikon saaneet nauttia helteisestä kelistä. MS Parman 75-henkisellä ryhmällä on kisaviikon ohella myös tehtävänä seurailla järjestelyjen sujumista, sillä ensi kesänä FIN5 suunnistetaan Mynämäen ja Liedon alueella. Kahden osakilpailun jälkeen kärkipaikalla on MS Parman tuplavoittaja Lotte-Line Ekström kymmenvuotiaiden rastireitillä ja Martti Kemppi. Eliittisarjoissa kahden…
Fin5- suunnistusviikko käynnistyi Rukan lähistöllä Säkkylässä. MM-kisojen vanavedessä kisoihin on ilmoittaunut n 4000 osanottajaa ja lähemmäs tuhat osallistuu samanaikaisesti kuntorasteille. Maastopohja on kaikilla alueilla tyypillistä Koillismaalaista kangasmaastoa, hyväkulkuista ja avointa. Korkeuserot ovat paikoin suuret pitkillä radoilla. Elisa Mäkinen aloitti viikonsa voitolla D20E-sarjassa. – Lähdin rennolla fiiliksellä kisaan, tavoitteena oli saada hyvä alku kisaviikolle ja se…
Suunnistuksen valmennusjohto on valinnut joukkueet elokuun puolivälissä Tsekin Olomoucissa kisattaviin Opiskelijoiden MM-kisoihin sekä elokuun lopussa Göteborgissa käytävään Euromeetingiin. Joukkueet koostuvat paria poikkeusta lukuun ottamatta alle 25-vuotiaista suunnistajista; poikkeuksen sääntöön tekevät opiskelijoiden joukkueeseen valitut Saara Norrgrann ja Maija Sianoja. Euromeetingin miesjoukkueen valinnassa painottuivat matkakohtaiset näytöt, minkä myötä joukkueeseen valittiin yksitoista miestä. Kutakin matkaa juoksee kuitenkin seitsemän…
Tuore SM -voittaja Aaro Julkunen saavutti sijan 11 Sprintin M16 -sarjan EM -kisoissa. Olli Ojanaho (M18) suunnisti kultaan ja Tuomas Heikkilä (M16) hopealle. – Alku lähti hyvin liikkeelle, mutta lopun muutama koukku tiputti pois mitalivauhdista, kommentoi syksyllä urheilulukion Turussa aloittava nuori mies. Toisena kisapäivänä oli vuorossa pitkä matka. Aarolle ja kaikille muillekin suomalaisille maastot olivat haastavia…
Opetus ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Seuratuki 2014 avustusta 7000 euroa Liedon Parma ry:n suunnistusjaoston ja Mynämäen Suunnistajat 52:n yhteishankkeelle ”Miljoona polkua maailmalle” (MPM). MS Parma yhteisö yhteistyökumppaneineen kiittää. MPM-hankkeen tavoitteena on tukea ja kasvattaa lapsista ja nuorista monipuolisia maailmanmatkaajia, joilla on hyvä itsetunto. Nuoria, jotka arvostavat ja kunnioittavat itseään, muita ja luontoa. Nuoria,…
Laitilan Jyskeen perinteinen Kukkosuunnistus suunnistettiin Lehtoniemen leirikeskuksen läheisessä maastossa kolmen järven välisellä kannaksella juhannusviikon torstaina. Kilpailukeskuspellolle mahtui mainiosti koko tapahtuman toiminnot parkeerauksineen. 3oo osanottajan lisäksi mukana oli viitisenkymmentä kuntosuunnistajaa avoimilla radoilla. Rankka jukolanreissu Kuopioon saattoi vaikuttaa, että H/D21-sarjoissa osanottajia normaalia reilusti vähemmän. Aurinkoinen, mutta vilpoinen sää suosi suunnistajia. Miehissä parhaiten kukkoili Angelniemen Tomi Mattila, joka…
Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Olen Luis Silva, tänä vuonna 20 vuotta täyttävä suunnistaja Portugalista. Olen kotoisin Pinhal Novosta, mutta tällä hetkellä opiskelen fysiikkaa yliopistossa Lissabonissa. Miten löysit MS Parman? Tää on helppo kysymys. Olin yhteydessä Elisaan ja hän antoi manageri-Samulin yhteystiedot. Sitä kautta tulin MS Parmaan ja olen kyllä viihtynyt. Porukka on…