Nuorten Jukolaa kahdella joukkueella Kontiolahdella

Nuorten Jukola ei aikoinaan syntynyt tilapäisenä mieleenjohtumana, vaan hyvin yksityiskohtaisesti suunniteltuna tuotteena urheilevalle nuorisolle Lahden Suurkisoihin 7.6.1986. Kilpailun perustamisesta väännettiin kättä viitisen vuotta pohtien montako osuutta, tyttöjen poikien osuudet, hajontamenetelmät y.m.

Tarina on elänyt vuosien varrella. Parhaimpina vuosina joukkueiden määrä yllitti 220 joukkuetta. KOntiolahdella oli startissa 125 joukuetta ja joukossa iso määrä ns. yhdistelmäjoukkueita. Mihin onkaan suunnistuksemme menossa!

Alkuaikoina MS-52 ja LiePa olivat mukana omilla joukkueillaan. Lahdessa 1986 MS-52 oli 93 ja LiePa 97. Vuosia LiePalla oli 1-2 joukkuetta. MS-52:lla 3-4 joukkuetta toistakymmentä vuotta. Kärkisijoituksia saatiin odotella. Ensimmäisen kerran kynppisakkaiin MS-52 nousi 1993 Paraisilla sijalle seitsemän, kun joukkueita oli 225. Kaustisilta 1997 tuli kuudes sija.

Vuosituhannen vaihteen tienoille seuroillemme osui heikompi jakso niin joukkueina kuin sijoituksina. Mutta kun voimat yhdistettiin MS Parmana, jysähti LIeksasta heti kakkossija vuonna 2004. Voittoja on tullut kolme vuosina 2008, 2013 ja 2015. Kymmenen parhaan joukossa MS Parma pysyi kymmpisakissa kymmenen vuotta vuosina 2012-2023 lukuunottamatta vuotta 2013. Nyt pari vuotta kahdella joukkueella haettu uutta pohjaa nousulle.

Kontiolahdella sija 29

Vuoden takainen voittaja Tampereen Pyrintö hallitsi Nuorten Jukolaa suvereenisesti viisi osuutta parhammillaan jo 11 minuutin erolla. Ankkurien lähtiessä liikkeelle oli Pyrinnön johto vielä kahdeksan minuuttia. Kun laji on suunnistus kaikkea voi tapahtua ja Pyrinnön sortuessa karkeisiin virheisiin supikkoalueilla, kärki vaihtui.

Lahden Suunnistajat-37 voitti nuorten suunnistuksen suurtapahtuman Nuorten Jukolan Kontiolahdella. Angelniemen Ankkuri oli varvauksessa vielä johdossa, mutta isossa nousussa Lahden ankkuri oli selvästi vahvempi Pyrinnön jäätyä pronssisijalle.

Kontiolahden ampumahiihtostadionia ympäröivä metsä tarjosi viestiin vaihtelevaa maastoa ja runsaasti korkeuseroja. Mäntymetsä ja runsas polkuverkosto antoi paikoin mahdollisuuden kovaan vauhdinpitoon, mutta monin paikoin tiheä ja hidaskulkuinen suppamaasto pisti suunnistajien taidot koetukselle.

MS Parmalla vahva alku

Kuva: JUHO-VEIKKO HYTÖNEN

Auro Lehtonen nappasi piikkipaikan avausosuudella.

MS Parma pystyi parantamaan vuoden takaista loppusijoitustaan 47. sijalle 29. ja seuran kakkosjoukkuekin oli mukavasti 64. kun lähtöviivalla oli 126 joukkuetta.

MS Parman alku oli huikea, kun avausosuudelta puristi kärjessä Aurora Lehtonen. Hän oli koko osuuden ajan kärkikolmikossa seuraavien oltua vaihdossa toista minuuttia perässä. Ratamestari Santeri Silvennoisen hajonnat purivat hyvin jo ensimmäisestä hajonnasta lähtien paloittaen joukon useiksi pieniksi letkoiksi

− Nousin nopeasti jo lähtöalueella kärkipaikalle, eikä ollut vaikeaa valita oman hajonnan reittiä, kun oikeaan suuntaan oli sopiva kärrypolku. Välillä oltiin jo puoli minuuttia karkuteillä, mutta sitten Hauhon tyttö sai kiinni. Loppuun laitin kaikki peliin ja sain vähän reivittyä eroa Pyrintöön ja Hauhoon, Lehtonen totesi.

Toisella osuudella Lassi Ekströmin ensimmäinen hajontakokonaisuus ei mennyt aivan putkeen, kun eroa kärkeen tuli kolme minuuttia. Raskas maasto otti myös koville lopussa Vaihdossa MS Parma oli kuudes.

14-poikien osuudella viestiä vei 12-vuotias Timo Pihl ja kun sopiviakavereita ei osunut matkaan poika veti puhtaan suorituksen yksin juosten ja nousi kolmanneksi. Pyrinnön raju veto oli antanut sille jo lähes 6,5 minuutin etumatkan MS Parmasta.

Timo Pihl nosti joukkueen kolmanneksi.

KUVA: JUHO-VEIKKO HYTÖNEN

Isosta viestistä Aikaisemman kokemuksen puuttuessa Tiia Tuokko jännitti osuuttaan todella paljon, varsinkin kun joutui lähtemään vielä niin kovassa paikassa ja lähellä kärkeä. Tarkkaa omaa suunnistusta tehden vähän hitaammalla vauhdilla hän vaihdossa 35.

Viidennelle osuudelle MS Pamalla oli tarjota todellinen tykki Elmo Salmenoja. Poika veteli nappijuoksulla toiseksi nopeimman osuusajan nostaen sijoituksen 29:ään. Tässä vaiheessa letkat olivat jo pienentyneet 2-3:n nipuiksi ja aikaerot joukkueiden välillä olivat kasvaneet. Siksi sijoituksen nostaminen näin lyhyellä osuudella huippujuoksullakaan ei ollut enempää mahdollista.

Kuudennella osuudella oli vuorossa 18-vuotiaat tytöt. Lotta Lampun alku oli hyvä, mutta siirryttäessä pienipiirteille peitteiselle suppa-alueelle tuli kutosrastilla vaikeuksia pitempään. Mukaan mahtui vielä pari pienempää koukkua, joukkueelle se tarkoitti sijaa 35.

Ankkuriosuus oli 18-vuotiaille pojille. MS Parman viestiä vei 16-vuotias Eero Karttila varmasti suunnistaen. Vauhtiapua ei matkalla juurikaan ollut tarjolla. Kokonaisuutena tyylikkään virheetön suoritus. Sijoitukseen ei hyvälläkään vedolla ei tässä vaiheessa voinut paljoakaan vaikuttaa. Maali antoi loppusijoituksen 29.

Seuran 2-joukkue juoksi kokoonpanossa Viola Pärkö, Eetu Tuokko, Elias Huurre, Silja Haavikko, Tuomas Heinonen, Anna Kapanen ja Pauli Aalto saades nuorena joukkueena hyvää kokemusta.

Avausosuudelta Viola Pärkö toi joukkueen vaihtoon sijalla 66. ja eikä tuo sijoitus siitä paljoakaan vaihdellut viestin aikana. Eetu Tuokko oli 64., Elias Huurre 62.. Vasta tänä kilpailusuunnistuksen aloittanut Silja Haaviikko oli parhaalla sijoituksella 58., Anna Kapanen59. ja Pauli Aalto maalissa 64.

  • Jamo