Tämä porukka juhli nuorten viestin voittoa vuosi sitten. 10MILA-viesti juhli 70-vuotista taivaltaan Upplannissa Skeptunan moottoristadionilla, vain noin 15 kilometriä Arlandasta pohjoiseen. Tiomila otti…
Lauantain katsastusten jälkeen suunnistettu viesti tarjosi mahdollisuuden vielä kerran palata Kiikalan maastoon. Selkeään voittoon H15-18-sarjassa suunnistivat Aaro Julkunen, Eero Heinonen ja Akseli Ruohola Kiikalan kankailla…
Sami Hämäläinen nousi FinnSpringin palkintopallille kovassa seurassa oltuaan viides miesten eliitissä. Edelle ehtivät Timo Sild, Jani ja Jonne Lakanen sekä Matti Kivelä. Tappiota Sildille tuli…
Kts. ajankohtaiset: Tiomila-palaveri muuttunut sunnuntaiksi!
Sami Hämäläisen kevät on osoittanut, että mies on menossa kohti parasta kauttaan pääsarjatasolla, mikäli paikat vaan pysyvät kunnossa. Suunnistuksessa virheet ovat jääneet melko vähiin, mutta…
Kevätyön avausosuuden kylmä kyyti houkutteli Matti Koivistoa testaamaan uudestaan kuntoaan Ankkurirastien tarjolla olleessa 12 kilometrin yhteislähdössä. Nyt juoksu oli selvästi parempi, vaikka loppurutistuksessa edelle ehti sekunnin…
MS Parman Tiia Miettinen vei naisten pääsarjan nimiinsä Rauman Kortelassa suunnistetuissa kevätkansallisissa. Sarjavoittoon ylsi myös Eija Koskivaara sarjassa D50. Tiia Miettinen jatkoi suunnuntain sateisen kosteassa…
MS Parman H/D16-joukkue nousi voittoon Rasmus Ekströmin vahvalla ankkuriosuudella Kevätyönviestin avatessa viestikauden Yläneen koulukeskuksen maastossa. Naiset olivat seitsemäs ja miehet seitsemästoista. Kevään lämpimin päivä siivitti…
Stepan vietti paljon aikaa Suomessa, ja hänen opintonsa Teknisessä Korkeakoulussa Tsekeissä toivat hänet ensin vaihto-opiskelijaksi Suomeen, Aalto-yliopistoon ja viime syksynä uudelleen tekemään lopputyötä. Oma perheeni…
AV-harjoitus 15.4. Karhunojalla http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=AV-harjoitus150415&srs=EPSG%3A3067&y=6719576&x=245343&lang=fi Rastinotto, rata 6,0 km, voi lyhentää useista kohdista. Rasteilla pikkuliput ja lopussa emit. Lähdöt klo 18.00-18.30 Ilmoittautumiset AV-sivustolle tiistaihin klo 12…
Outi Sareila avasi kauden kolmossijalla koleilla Saaristorasteilla. Billnäsin keskimatka avasi perinteisesti kotimaisen suunnistuskauden ja lumettomassa maastossa pitkäperjantaina. Miehissä Antti Vainio ja Asgeir Mjösund olivat mukana…
Seuramme erittäin pidetty huippusuunnistaja Stepan ”Kody” Kodeda on kuollut myöhään maanantai iltana 30.3. 2015 jouluna tapahtuneen moottoripyöräonnettomuuden aiheuttamiin vammoihin. Seura järjestää tilaisuuden, johon on mahdollista…