Tuore SM -voittaja Aaro Julkunen saavutti sijan 11 Sprintin M16 -sarjan EM -kisoissa. Olli Ojanaho (M18) suunnisti kultaan ja Tuomas Heikkilä (M16) hopealle. – Alku…
Opetus ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Seuratuki 2014 avustusta 7000 euroa Liedon Parma ry:n suunnistusjaoston ja Mynämäen Suunnistajat 52:n yhteishankkeelle ”Miljoona polkua maailmalle” (MPM). MS…
Laitilan Jyskeen perinteinen Kukkosuunnistus suunnistettiin Lehtoniemen leirikeskuksen läheisessä maastossa kolmen järven välisellä kannaksella juhannusviikon torstaina. Kilpailukeskuspellolle mahtui mainiosti koko tapahtuman toiminnot parkeerauksineen. 3oo osanottajan lisäksi…
Kuka olet ja mistä olet kotoisin? Olen Luis Silva, tänä vuonna 20 vuotta täyttävä suunnistaja Portugalista. Olen kotoisin Pinhal Novosta, mutta tällä…
Kovin tavoittein Kuopio-Jukolaan startanneen MS Parman vauhti hyytyi neljännellä osuudella, kun viestiä kuljettanut joukkueen manageri Samuli Salmenoja kaatuessaan louhikossa löi reitensä niin, ettei jalalla ponnistaminen…
Nyt on 55 minuuttia Venlojen starttiin. Pieni avajaiskierros kilpailukeskusalueella tuli jo tehtyä ja kameraan tarttui tunnelmia. Pelto on märkä ja paikoin liejuinen, mutta vielä on…
Anastasia Tikhonovan kova alku kärkivauhtia mureni 8- ja 9-rastien yhteensä vajaan minuutin virheisiin sprintin finaalissa ja vielä jatkossakin sokkeloinen rata aiheutti aprikointeja muutamilla rastiväleillä. Maalissa ero voittajaan…
Kuopion Vehmersalmella on tarjolla ratamestarin mukaan ”Veikeä kokemus, lumoava elämys”. 1232 Venla- ja 1628- jukolajoukkuetta on ilmoittaunut mukaan perinteiseen Jukolan suurtapahtumaan ensi viikonvaihteessa. Kummassakin viestissä saadaan uusi…
Huippuliigan toinen osakilpailu ja Prisma-rastit houkuttelivat 1500 suunnistajaa Inkooseen helatorstaina. MS Parman Yury Tambasau oli huippuliigan lyhennetyksi luonnehditulla keskimatkalla parhaana kahdeksas Paimion ranskalaissuunnistaja Frederic Trandchandin ottaessa…
Elisa Mäkinen teki paluun rasteille tänä keväänä MS Parma väreissä ja on vähitellen kuntoutunut käytännöllisesti katsoen välivuodestaan. SM-keskimatkan neljäs tila kakskymppisissä lauantaina lienee vakuuttanut valitsijaryhmälle, että…
MS Parman Anu Ekström suunnisti D45-sarjan pronssia kakkosryhmän keskimatkan SM-kisoista Taipalsaaressa lauantaina. Kova helle oli rasitteena myös Taipalsaaressa. Havupuuvaltainen, hiekkapohjainen kangas-suppamaasto on kuitenkin ikäsuunnistajien mielimaastoa.…
Viime syksynä pitkän matkan SM-kultaan hieman yllättäenkin suunnistanut MS Parman Tuulia Viberg puristi keskimatkan pronssille Joutsenon kovassa helteessä lauantaina. Jo karsinnassa ykköstilan ottanut MS Parman Aaro…