Muutaman vuoden tarkkuussuunnistusta harrastanut MS Parman Petteri Suominen on noussut maajoukkueeseen. Hänet on valittu mukaan Tempoon Tsekeissä toukokuussa pidettäviin EM-kisoihin. Hän oli maajoukkueessa jo vuosi sitten…
Leppoisaa rupattelua kahvikupposten ääressä oli tarjolla, kun astuin sisään Laitilan VPK:n majaan. Nenänvalkaisun ensimmäiseen eli Open classin starttiin oli vajaat puoli tuntia. Jotkut tekivät taktisia…
Järjestyksessään 31. Vallimaili suunnistettiin Mynämäen Saarnavuorilla sunnuntaina Perinneyhdistyksen Heikki Anderssonin ja Vesa-Matti Euran vastatessa järjestelyistä. Parin kilometrin lenkin ja seitsemän rastia selvitti nopeimmin Pekka Lapila…
MS Parman emoseurojen yhteistyö suurkilpailujen järjestäjänä jatkuu kahden vuoden välein. Se varmistui, kun Suomen Suunnistusliitto myönsi äskettäin SM-viestien 2019 järjestelyoikeudet seurakaksikolle. ‒ Tämä meillä oli tavoitteenakin.…
MS Parma jäi kakkoseksi 15-osuuksisessa Halikko-viestissä Salossa. Vielä annkkuriosuudelle lähdettäessä joukkueen keula oli minuutti Paimioon. Molemmat kärkiankkurit pummailivat, mutta Paimion Frederic Tranchand selvisi Sami Hämäläistä paremmin…
Suunnistajat päättivät syksyn arvokilpailuputken mitellen Suomenmestaruuksista erikoispitkillä matkoilla Haminan Turkialla Hurmajärven ympäristössä. Lähes tuplamatkat pitkiin matkoihin verrattuna vaativat kovaa kestävyyttä ja tälle lajille ominaiset pitkät…
Onnea Essille! Liiton uutinen
Maija Sianoja kukisti Kalevan Rastin Sara Luscherin ja kolme muuta suomalaisjoukkuetta loppusuoralla ja nosti MS Parman kahdeksanneksi vuoden 25Mannassa. Eroa kärkeen oli +9.09 Sianojan oltua pari…
Suunnistusliitto julkaisi nuorten valmennusryhmät. MS Parmasta valittujen joukosssa ovat Akseli Ruohola, Eero Heinonen ja Aaro Julkunen varsin odotetusti.
MS-52:n junailema Oravatonni suunnistettiin upeassa Varpeenkallion maastossa Mynämäen Mielismäessä. Seurakilpailussa Tampereen Pyrintö uusi vuoden takaisen voittonsa, tosin HS pääsi jo yhdeksän pisteen päähän. MS Parman…
MS Parma hallitsi Turun Sprinttiviestejä Ilpoisissa Lauklähteen koulun ympäristön kortteleissa lauantaina. Voitot tuli sekä naisten että miesten sarjoissa. Naisissa ennakkosuosikkina matkaan lähtenyt SM-mitalitason kaksikko Tuulia…
Keskimatka ei sujunut MS Parman Anastasia Rudnayalta ja eritoten Tuulia Vibergillä edellispäivien tapaan. Nastin vauhti oli hyvää, mutta pieniä virheitä tuli useampia. Loppupuolella johto Sveitsin Julia…