Kainuun rastiviikosta huolimatta myös eteläisessä Suomessa on suunnistettu. MS Parman Noora Koskinen on löytänyt yhä paremman vauhdin tekemiseensä. Punkalaitumen Kesälaitumen rasteilta tuli selvä voitto 1,5…
Perinteinen Kainuun rastiviikko käynnistyi jälleen heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Kisailemassa ja lomailemassa on yli 3000 henkeä Kajaanin seudulla. Kilpasarjoissa osanottajamäärät ovat laskeneet kokonaismäärän jäädessä alle kahden…
Kolmisen sataa suunnistajaa valmistautui juhannuksen viettoon perinteisesti Laitilan Jyskeen junailemassa Kukkosuunnistuksessa. Vuosikymmeniä tämä kisa on säilyttänyt suosionsa juhannusaatonaaton, nykyään kansallisena tapahtumana. Liekkö houkuttimena ollut perinteiset…
MS Parman 70. Jukolan Viestin ennakkosuunnitelmat ajautuivat karille jo yön pimeimpinä hetkinä, kun odotettu kärkiryhmässä olo vaihtui lähes 14 minuutin tapioksi kärjelle kolmannen osuuden jälkeen.…
MS Parman naiset tekivät huikean suorituksen Hälvälän supikoissa saavuttamalla kautta aikojen parhaan sijoituksensa. Viestin voitti Stora Tuna OK lopulta ylivoimaisesti Tove Alexandersonin oltua viisi minuuttia…
Lahti-Hollola Jukolaan on ilmoittautunut yhteensä ennätykselliset 19773 suunnistajaa. Jukola-joukkueita on mukana 1895 ja Venloja 1627 joukkuetta jälki-ilmoittautumisten 70. Jukolan viestiin ja 41. Venlojen viestiin päättyessä.…
Akseli Ruohola edustaa Suomea nuorten MM-kisoissa kolmatta vuotta peräkkäin. Viimeiset näytöt annettiin viikonvaihteessa Unkarissa pidetyllä MM-leirillä. Keskimatkalla jäi parannettavaa kun tuli vain kakkossija, mutta pitkältä irtosi…
MS Parman Tiia Istolahti teki hyvän jukola-kenraalin voittamalla naisten pääsarjan kokonaiskilpailun Grano-Gamesissa Hämeenkyrössä. Perjantain sprintistä irtosi kakkossija ja lauantain keskimatkalta voitto. Kisat avannut sprintti oli Tampereen keskustassa. Tarjolla…
MS Parman suunnistajat saavuttivat neljätoista mitalia ja niistä 7 seitsemän kultaista keskimatkojen aluemestaruuskilpailuista Someron Kiikalassa sunnuntaina. Kisan kangas-suppamaasto sopi erinomaisesti jukola-harjoitteluun, sillä samantyyppistä osittain on…
MS Parman ankkuri Maija Sianoja ratkaisi kautta aikojen ensimmäisen sprinttiviestin Suomen mestaruuden MS Parmalle vahvalla loppuvedollaan. Paimion Rastin kansainvälisen tason ankkuri Aleksandra Hornik joutui taipumaan…
MS Parman suunnistajat saavuttivat kolme mitalisijaa, yhden kutakin väriä, SM-keskimatkalla, Kouvolan Vuohijärvellä. Akseli Ruohola nappasi jälleen omansa eli kullan kakskymppisissä, Maija Sianoja hopeaa naisten pääsarjassa…
Akseli Ruohola varmisteli paikkaansa tuleviin nuorten MM-kisoihin pitkän näyttökisoissa Hollolanssa sunnuntaina. Sairakkalan suppa-kangasmaasto tuli seljätettyä ylivoimaiseen tapaan. Kakkoseksi tullut Valkeakosken Aaro Aho jäi yli kolme…