Yli viikon päästä Lahdessa suunnistetaan SM-sprintti. SE on tuonut kilpailukalenteriin eri puolille Suomea yllättävän monia kansallisen tason tuplasprinttejä, jotka toimivat hyvänä harjoitteluna tulevaa arvokisaa silmällä…
Viestiliigan viides osakilpailu suunnistettiin Vermersalmen Rytökylässä sunnuntaina. MS Parman naisten viesti ei sujunut odotusten mukaan ja joukkue oli kahdeksas. Miehillä monien yhteensattumien summana ei ollut…
Suunnistuksen nuorten Eurooppa-cup päättyivät Belgian Virtonissa viesteihin maanantaina. Kisat ovat menneet MS Parman osalta mitahohtoisesti kaikkina kisapäivinä. Edeltävien päivien mallisuunnistukset aiheuttivat Suomen joukkueelle päänvaivaa, sillä…
Koululiikuntaliiton suunnistustapahtuma järjestettiin viikonvaijhteessa Savonlinnassa. Kilpailualue oli vaihtelevaa ja monipuolista savolaista talousmetsää. Kilpailukeskuksen läheisyydessä latuverkosto, sekä tiheä polkuverkosto haastoivat suunnistajaa reitinvalintojen suhteen, mutta toisaalta sai…
Nuorisosuunnistuksen suurtapahtuma jatkui ristiriitaisissa tunnelmissapäättyneen nuorten Jukolan jälkeisenä sunnuntaina henkilökohtaisilla kisoilla Hyvinkäällä. Keskittyminen kisaan ei voinut olla helppoa, sillä NuJun tuloksista ei ollut saatu vielä…
Nuorten Jukola Hyvinkäällä oli tyylikkäästi järjestetty, mutta sen jälkinäytös oli täydellinen limbo. Nuorten suunnistajien lippulaivassa sen imagon huomioon ottaminen unohtui tyystin. Tuomarineuvosto näytteli pääroolia, kun…
Kompassicup-kilpailu vei nuoret suunnistajat lehtometsämaisemiin kauniiseen Piikkiön Tuorlaan, josta löytyy mm. Turun Yliopiston tähtitieteen tutkimukseen liittyvä avaruuspuisto Väisälä planetaarioineen sekä Tuorlan maaseutuoppilaitos, joka on 1880-luvulta…
MS Parma sai mukaan vain yhden täyden joukkueen, kun am-viestit jatkuivat Jokioisissa. Varsin vaativaksi osoittautunut maasto olisi tarjonnut erinomaisen harjoitusmahdollisuuden syyskuun alkupuolella juostaviin SM-viesteihin Hollolaan.…
Pitkillä matkoilla oli tarjolla ainakin nuorimmille poikkeuksellisen järeän jylhä hämäläinen maasto, mikä teki reissuista tavallistakin pitempiä. Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Hämeen pitkien matkojen suunnistusmestaruudet ratkottiin samanaikaisesti…
Suomalaisilla on ollut huonoa tuuria maailmancupissa, sillä joukkueessa on ollut sairastumisia. Jo ennen sprinttiä kolme oli poiss pelistä , mukana myös Akseli Ruohola. Eilinen viestttely…
Maailmancupin toinen kierros käynnistyi Tsekissä. Maan pohjoisosassa Česká Lípan kaupungissa kilpailtiin henkilökohtaisissa sprinteissä. Suomen joukkueen parhaista suorituksista vastasivat Teemu Oksanen ja Maija Sianoja, jotka molemmat…
Neljäs päivä Oringenillä oli toistaiseksi MS Parman paras, kun kaksi eliittisarjalaista veti kymppikärkeen. Hyvässä vireessä ollut Venla Lehtonen D18-eliitissä nappasi kuudennen tilan. Eeva-Liina Ojanaho voitti…