MS Parma tavoitteli kohennusta 25mannan viime vuotiseen sijoitukseen kahdeksan, mutta joukkue päätyi lopulta nytkin kahdeksanneksi. Tulosta voi pitää hyvänä vaisun alun jälkeen kolmanneksi parhaana suomalaisjoukkueena…
Valinnat Suunnistusliiton 15-20 -vuotiaiden Suunta Huipulle -leiritykseen on tehty. Tulevaan leirityskauteen kuuluu valmennusleirit marraskuussa ja toukokuussa Pajulahden urheiluopistolla. Mukaan valittiin 36 urheilijaa, jotka ovat jo…
MS Parman Elsa Ankelo on valittu tulevan kauden nuorten maajoukkueeseen. Valinnat perustuvat kansainväliseen ja kotimaiseen kilpailumenestykseen, motivaatioon sekä valintaleirille kutsuttujen osalta myös leirin testituloksiin sekä…
MS Parman Lotte-Line Ekströn sijoittui hienosti kolmanneksi kovatasoisessa D16-sarjassa. Radat olivat vaativia, eikä ilman virheitä selvinneet edes voittajat. Tytöissä Essun Silva Kemppi oli yleisörastilla tasoissa Lynxin…
Viestiliigan finaalin ratkaisut jäivät ankkuriosuuksien loppuun, naisilla jopa viimeisille sadoille metreille. Tilanteet vaihtelivat nopeasti, mihin vaikutti Peeter Pihlin isosti hajautetut radat ja juoksijoiden suunnistusvirheet, joita…
Yöllinen parina asteen pakkanen vaihtui nopeaan tahtiin syyskuulakkaaseen auringonpaisteeseen, kun suunnistava nuoriso aloitti superviikonloppunsa Nuorisoviestillä Valpperissa. Varsinaista dramatiikka koetiin, kun ensimmäisenä selkeällä erolla seuraavaan maalintullut…
MS Parman 21-vuotias Akseli Ruohola oli täysin ylivoimainen miesten pääsarjassa johtaen kisaa alkumetreistä lähtien. Samalla miehen ansiolistaan tuli ensimmäisen aikuisten sarjan Suomen mestaruutensa. Kuulakas tähtitaivas…
Suomalaistenmenestys oli masentavan heikko maailmancupin keskimatkalla Sveitsin Baselissa. Naisissa Maija Sianoja parhaana suomalaisena oli 23. ja miehissä Elias Kuukka 20. Tarjolla oli perinteistä sveitsiläistä suunnistusta…
Kaksi kauden viimeistä maailmancup kisaa järjestetään Sveitsissä ja Kiinassa. Suomen joukkueeseen Sveitsin maailmancupissa 27.-29.9. Baselissa on valittu Maija Sianoja ja Akseli Ruohola saa nytkin tyytyä…
Menestyksistä huolimatta käteen jäi myös selkeä harmistus. Sekä Maija Sianoja että Jussi Ankelo jäivät mestaruuksista vain vaivaisen sekunnin. Lähes 1900 suunnistajaa kansoitti kilpailukeskuksena olleen Forssan…
SM-viestit suunnistettiin lopulta hyvässä kelissä Takkulantien varrella Mynämäessä Saarnavuorten vaativissa sokkeloissa. Yöllinen sade teki peltoparkkeerauksen riskialttiiksi, mutta joka tapauksessa pelloille autot ajettiin ja toivottavasti kaikki…
Lähestyvä SM-sprintti Forssassa houkutteli kovatasoisen joukon Tampereelle tekemään viimeistelyharjoitusta Mikon-päivän merkeissä. 3,8 kilometrin radalla kolmen kärki mahtui yhdeksän sekunnin sisälle. Kärki Joni Hirvikallio ja Otto…