| Harjoituspaketit | Mynärastit | Satarastit | Harjoituspäiväkirja | IRMA     |      Liedon Parma | MS-52 |

MS Parma

huippusuunnistusseura Mynämäeltä ja Liedosta

Vaativat radat yllättivät MM-sprintissä

Ruoholalle ei ihan sitä mitä oli odotuksissa, sija 23. PETTERI KÄHÄRI

Henkilökohtainen sprintti avasi Edinburghin MM-kilpailut.  Suomalaisista parhaiten onnistuivat kahdeksanneksi sijoittunut Tuomas Heikkilä ja Inka Nurminen sijalla 12. Sveitsi ja Ruotsi dominoivat päivän kilpailua ottamalla kaikki mitalit nimiinsä.

Ratamestari oli pistänyt parastaan muokatessaan Edinburghin vanhan kaupungin tunnistamattomaksi. Joissain kohdin saattoi tapahtua ylilyöntejäkin, kun turisteja kuhisevaan keskustaan yritettiin muokata kielletyillä alueilla ja ylimääräisillä aidoilla uudenlaisia haasteita suunnistajille.

Akseli Ruohola ja Maija Sianoja eivät saaneet parastaan itsestään irti. Juoksu tuntui kulkevan, mutta ongelmat tuli vastaan taitopuolella.

– Haastava rata oltiin tehty ja pari monimutkaista reitinvalintaväliä. Sai olla tarkkana, että edes löytää reitin mistä pääsee ja sitten vielä piti osata kääntyä oikealle kapealle kujalle.

– Mä en siinä oikein onnistunut ja pari kertaa juoksin ohi ja piti myös paljon pysähdellä matkan varrella lukemaan karttaa.

– Pitkään meni ihan kohtalaisesti, mutta lopussa tuli pari isompaa virhettä. Fyysisesti oli hyvä päivä, mutta pää ei ollut tänään tarpeeksi hyvin mukana loppuradalla.

Sianoja ei päässyt Käyttämään fysiikkaAnsa niinkuin olisI halunnut, sija 20. PETTERI KÄHÄRI

Sianoja joutui käyttämään liikaa jarruvaihdetta, jotta kolot muutamalle rastille osuivat silmään. Kilpailumaasto ei päästänyt helpolla myöskään Sianojaa.

– Olin mielestäni hyvin valmistautunut kisaan ja päivän fyysinen virekin oli mainio. Ratamestari onnistui kuitenkin haastamaan kunnolla. Alkupuolisko radasta sujui suht hyvin, mutta pidemmille väleille en meinannut millään löytää reittiä ja liian kauan piti seisoskella rasteilla.

– Lisäksi loppupuolella 14.-15. välillä vielä todella harmittava ja pitkä seisoskelu, kun aidan rako nurmikon laidassa ei millään osunut silmään ja olin jo epätoivoinen, että enhän pääse rastille mistään. Fyysisesti oli ihan hyvät jalat, mutta ei se hirveästi auta, jos ei tiedä mihin suuntaan pitää lähteä rastilta. Paljon jäi siis hampaankoloon, mutta onneksi on vielä kaksi kisamatkaa edessä.